Koronatilanne on Porvoossa edelleen rauhallinen – pandemiaosasto lopetetaan
Koronatilanne Porvoossa on edelleen erittäin rauhallinen ja sosiaali- terveyspalveluissa palataan mahdollisuuksien mukaan normaaleihin palveluihin.

Koronatilanne Porvoossa on edelleen erittäin rauhallinen ja sosiaali- terveyspalveluissa palataan mahdollisuuksien mukaan normaaleihin palveluihin.
Tilannetta seurataan jatkuvasti ja muutoksia tehdään tarpeen mukaan. Syksystä alkaen sosiaali- ja terveystoimen yksiköt ottavat jälleen vastaan opiskelijoita työssäoppimis- ja harjoittelujaksoille.
Koronaosasto Näsissä lopetetaan jo heinäkuun aikana ja tilat palautuvat ikääntyneiden ja vammaisten kotona asumista tukevan yksikön Wilhelminan käyttöön.
– Lyhytaikaishoidon käynnistyminen on erittäin tärkeää omaishoitajien jaksamisen kannalta, kertoo palvelujohtaja Kirsi Oksanen.
– Ruorin henkilökunta on yhteydessä lyhytaikaishoidon asiakkaisiin heinäkuun aikana ja Wilhelmiinan toiminta käynnistyy 3. elokuuta tutun henkilökunnan voimin, jatkaa Oksanen.
– Mikäli koronatilanne muuttuu, voidaan alueelle perustaa tarvittaessa koronaosasto pikaisella aikataululla, sanoo sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen.
Asiakkaita muistutetaan hygienia- ja turvaohjeista
Terveysasema on päivittänyt asiakkaiden hygieniaohjeet:
- Kaikkien hissiä käyttävien asiakkaiden tulee desinfioida kädet ennen ja jälkeen hissin käytön.
- Ennen infektiovastaanotolle tuloa pitää soittaa koronaneuvontapuhelimeen.
- Infektiovastaanotoille tulevien asiakkaiden tulee käyttää suusuojainta, joita on saatavilla terveysaseman C-rapun sisäänkäynnin yhteydestä.
– Hygienia- ja turvaohjeistuksen noudattaminen on erittäin tärkeää oman, läheisten sekä henkilökunnan tartuntojen ehkäisyssä, päättää Silvennoinen.
Jos epäilet koronavirustartuntaa, toimi näin
Jos epäilet koronavirustartuntaa, voit tehdä oirearvion kansallisessa Omaolo-palvelussa.
Jos sinulla on hengitystieinfektion oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, lihassärkyä. kuumetta tai jos sinulla on vatsakipua ja/tai ripulia, pysy kotona ja soita terveyskeskuksen neuvontanumeroon. Sinut ohjataan tarvittaessa drive- in koronanäytteenottoon tai hengitystieinfektiovastaanotolle.
Koronavirusneuvonnan puhelinnumerot:
maanantaista perjantaihin klo 8–15.30
puh. 040 547 7764 ja 040 481 0344
Älä tule paikan päälle soittamatta ensin!
Muina aikoina voit soittaa HUS-alueen päivystysapuun, numero 116 117, jos oireesi ovat vakavia.
.