Siirry sisältöön

Koululounasta aletaan tarjota etäopetuksessa oleville koululaisille pääsiäisen jälkeen

Porvoolaisille peruskoululaisille ja lukiolaisille tarjotaan mahdollisuus noutaa koululounas kotiin 14. huhtikuuta alkaen.

Porvoolaisille peruskoululaisille ja lukiolaisille tarjotaan mahdollisuus noutaa koululounas kotiin 14. huhtikuuta alkaen.

Etäkoululounas sisältää pääruoka-annoksen, joko keittoa tai laatikkoruokaa. Salaattia tai muita lisäkkeitä ei ole tarjolla.

– Vaikka joudumme poikkeavista olosuhteista johtuen yksinkertaistamaan ruoka-annoksia, huolehdimme kuitenkin, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin kouluruualle asetettuja ravitsemuksellisia vaatimuksia, sanoo Annika Malms-Tepponen Tilapalveluista.

Palveluun tulee sitoutua viikoksi kerrallaan. Lounaan voi noutaa kahtena päivänä viikossa, maanantaina ja keskiviikkona, jolloin saa mukaansa kahden ja kolmen päivän lounaan. Pääsiäisestä johtuen ensimmäinen jakelupäivä on kuitenkin tiistai 14.4. Aivan kuten normaali koululounas myös etäkoululounas on maksuton.

– Seuraamme miten palvelu otetaan vastaan, kuuntelemme asiakkaiden antamaa palautetta ja muutamme tarvittaessa käytäntöjä. Tiedotamme mahdollisista muutoksista erikseen, sanoo Annika Malms-Tepponen Tilapalveluista.

Ruokatilaus tulee tehdä etukäteen keskiviikkoon klo 12 mennessä seuraavalle viikolle. Tilaus tehdään erillisellä lomakkeella. Lomakkeessa kysytään oppilaan nimen ja koulun lisäksi myös erityis- tai kasvisruokavalion tarve. Tilapalveluilla on lisäksi jo omassa järjestelmässään tiedot oppilaiden mahdollisista erityisruokavaliosta, jotka otetaan huomioon myös etäkoululounasta jaettaessa.

Lounaan voi noutaa kahdesta paikasta, joko Kevätkummun Kantele-talosta tai Peipon koulusta.

Ruuat luovutetaan nimellä ennakkotilauksen mukaan. Ota siis oma kassi mukaan. Muista myös pitää riittävä turvaväli muihin paikalla oleviin ja huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Älä tule sairaana paikalle.

Etälounaan noutopaikat:

  • Kantele-talo, Sammontie 3, pääsisäänkäynti
  • Peipon koulu, Keskusaukio 2, pääsisäänkäynti

Noutoaika

  • Maanantaisin klo 9.30-11.00 (maanantain ja tiistain ruoka)
  • Keskiviikkoisin klo 9.30-11.00 (keskiviikon, torstain, perjantain ruoka)

Huom. ensimmäinen jakelupäivä on pääsiäisen jälkeinen tiistai 14.4.