Siirry sisältöön

Kysely Kokonniemen liikuntakeskuksen kehittämiseksi

Kokonniemen liikuntakeskuksen kehittämistyö on edennyt haastatteluvaiheesta kyselyihin. Kyselyn avulla Porvoon liikunta- ja tapahtumapalvelujen käyttäjät voivat kertoa toiveensa alueen kehittämiseksi.

Kokonniemen liikuntakeskuksen kehittämistyö on edennyt haastatteluvaiheesta kyselyihin. Kyselyn avulla Porvoon liikunta- ja tapahtumapalvelujen käyttäjät voivat kertoa toiveensa alueen kehittämiseksi.

Kokonniemen liikuntakeskuksen kiinteistö- ja konseptikehityssuunnitelman laatiminen kestää vuoden loppuun ja sillä haetaan ratkaisuja alueen kehittämiseksi. Alueella on paljon kehittämispotentiaalia asukkaiden hyvinvoinnin ja monipuolisten liikuntapalvelujen parantamiseksi. Tavoitteena on parantaa kaupungin asukkaiden mahdollisuuksia terveyttä ja hyvinvointia edistävään omatoimiseen sekä ohjattuun liikuntaan kaupunkistrategian ja liikuntaohjelman mukaisesti. 

Kysely avoinna kesäkuun alkuun saakka

Juuri avatulla kyselyllä toivotaan runsaasti toiveita, ajatuksia ja kommentteja kehitystyön tueksi.

– Nyt on avattu avoin kysely, jonka avulla Porvoon asukkaat, yritykset ja yhdistykset voivat osallistua alueen kehittämistyöhön. He voivat kertoa omia toiveitaan Kokonniemen alueeseen tai yleisesti seudun liikunta- ja tapahtumapalveluihin liittyen, kuvailee kaupunkikehitysasiantuntija Mika Korhonen Realidea Oy:stä.

Yleisen kyselyn lisäksi on avattu alueen urheiluseuroille kohdennettu kysely, jolla kartoitetaan tarkemmin lajikohtaisia näkemyksiä ja tarpeita. Seurakyselylinkki on jo lähetetty urheiluseurojen yhteyshenkilöille sähköpostitse.

– Kysely on lyhyt, joten siihen on helppo vastata nopeasti tai käyttää tarpeen mukaan enemmänkin aikaa. Toivomme runsasta osallistumista, jotta saamme mahdollisimman kattavan kokonaisnäkemyksen alueen kehittämistarpeista, toteaa Korhonen.

Lisätietoja

kaavoittaja Pekka Mikkola
puh. 040 489 5753
pekka.mikkola@porvoo.fi