Musiikkiopisto teki digiloikan – yli 2000 oppilasta etäopetuksessa
- Digihankkeemme on käynnistynyt vauhdilla. Porvoonseudun musiikkiopisto on ottanut hurjan digiloikan 2400 oppilaan opetuksen siirryttyä koronan vuoksi lähiopetuksesta etäopetukseen, kertoo rehtori Felix von Willebrand Porvoonseudun musiikkiopistosta.
– Digihankkeemme on käynnistynyt vauhdilla. Porvoonseudun musiikkiopisto on ottanut hurjan digiloikan 2400 oppilaan opetuksen siirryttyä koronan vuoksi lähiopetuksesta etäopetukseen, kertoo rehtori Felix von Willebrand Porvoonseudun musiikkiopistosta.
Kaikki musiikkiopiston toimipisteet ovat olleet etäopetuksessa 16. maaliskuuta alkaen Porvoon lisäksi Sipoossa, Loviisassa, Askolassa, Mäntsälässä, Pornaisissa, Pukkilassa ja Lapinjärvellä. Etäopetuksella jatketaan toistaiseksi.
– Koulutukseen valmistauduttiin ensin huolella. Henkilökunta koulutettiin kahdessa päivässä eri etäopetusvaihtoehtojen hyödyntämiseen. Tämän nopean reagoinnin teki mahdolliseksi se, että musiikkiopiston opettajat saivat vuoden alussa käyttöönsä kannettavat tietokoneet ja Office 365 -koulutus järjestettiin koko henkilöstölle eli lähes 100 hengelle, von Willebrand jatkaa.
Etäopetukseen siirtyminen on tuonut mukanaan paljon uusia ideoita ja toimintatapoja. Opettajat ovat kokeneet eri etäopetusvaihtoehdot toimiviksi. Etäopetus on pitkälti yksilöopetusta, joka toteutetaan normaalin lukujärjestyksen mukaan. Myös ryhmäopetus toteutuu etäopetuksena. Musiikkileikkikoululaisille ja yhteistyöpäiväkodeille nauhoitetaan muskarituokioita, joita voi leikkiä ja laulaa yhdessä kotona ja päiväkodeissa.
– Perheet ovat tällä hetkellä poikkeuksellisessa tilanteessa, kun kotona ollaan yhdessä tavallista enemmän. Musiikkiharrastus tuo iloa ja hyvinvointia koko perheelle. Etäopetuksen myötä soitonopetuksen ja tärkeän harrastuksen jatkuminen on voitu taata. Musiikkiharrastus tuo päivään toivottua vaihtelua. On myös tärkeää, että opettajan ja oppilaan vuorovaikutus on pystytty säilyttämään, Felix von Willebrand sanoo.
Digitalisaatiota on vauhdittanut Valtiovarainministeriön Porvoon kaupungille myöntämä 155 800 euron hankerahoitus taiteen perusopetuksen digiloikka-hankkeeseen. Musiikkiopiston vetämässä hankkeessa ovat kumppaneina musiikkiopiston seitsemän sopimuskuntaa ja niiden koulut sekä Suomen Jousiakatemia ja Keravan musiikkiopisto.
Musiikkiopisto on alkuvuodesta ottanut käyttöön uuden Eepos-oppilaitoshallintojärjestelmän, joka on tällä hetkellä opettajien ja hallinnon käytössä. Oppilaat ja huoltajat ottavat Eepos -järjestelmän käyttöönsä lähiaikoina, kun saavat tunnukset jatkoilmoittautumista varten. Eepos sujuvoittaa jatkossa opettajan yhteydenpitoa oppilaaseen ja huoltajaan, kun oppilaaseen on mahdollista saada muun muassa suora videoyhteys.
Ilmoittautuminen ensi lukuvuodelle on käynnissä 30.3.–8.5.
Ilmoittautuminen lukuvuoden 2020–2021 opintoihin ja kevään sisäänpääsytestiin on 30.3.–8.5. Sähköiset ilmoittautumislomakkeet löytyvät musiikkiopiston kotisivuilta www.psmo.fi. Musiikkiopiston nykyiset oppilaat saavat sähköpostiinsa kutsun jatkoilmoittautumaan uuden oppilaitoshallintojärjestelmän Eepoksen kautta.
Lisätietoja:
rehtori Felix von Willebrand, Porvoonseudun musiikkiopisto
puh. 0400 963 053
Asiakkaiden ja opettajien palautetta poikkeusolojen aikana:
- Oppilaat ovat keskittyneet suorastaan paremmin kuin normaalitunnilla (myös nuorin, 4v).
- Vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä, että soittoharrastus jatkuu kun kaikki muut harrastukset ovat jääneet tauolle.
- Föräldrarna har varit mycket glada över att undervisningen fungerat så pass bra.
- ”Ihanaa että järjestyy”, ”täällä jo odotetaan kovasti tuntien alkamista”, ”piano on soinut enemmän kuin tavallisesti”, ”odotamme innolla”
- Pienten oppilaitten vanhemmat ovat olleet kiitollisia tähän video-lähiopetukseen.
- Pelkkää hyvää, yhteishenki tuntuu olevan erittäin vahva. Eräskin teini laittoi henkilökohtaisesti vuolaat kiitokset yksityiskohtaisista ohjeista ja sanoi soittamisen olevan henkireikä nyt kun kotona ei ole muuta tekemistä. Vanhemmat ovat myös kiitelleet tarkoista ohjeista.
- Monet lapset treenaavat enemmän, kun on tylsempää kotona. Vanhempien kiinnostus lastensa tekemiseen isompi ja läsnäolo parempaa ja pienten lasten kohdalla etenkin tämä tosi jees. Inhimillistä ja ihanaa myös nähdä lasten ja huoltajien kasvot näin eristyksissä ollessa. Lisää empatiaa ja arvostusta molemmin puolin. Kannustava vaikutus arjen kestämiseen.
- Oppilaat ja heidän vanhempansa ovat suhtautuneet todella positiivisesti tähän haasteelliseen tilanteeseen. Ensimmäisellä viikolla tuli vanhemmilta paljon positiivista palautetta nopeasta suunnittelusta ja yhteydenotosta. Vanhemmat ovat olleet todella tyytyväisiä.
- Vanhemmat olivat jo etukäteen tosi kiitollisia etätuntien mahdollisuudesta ja kertoivat sen. Oppilaat ovat olleet tosi ihanasti mukana. Ottavat vastuuta ja keskittyvät hyvin. Luulen, että heille on tärkeää, että harrastus jatkuu viikoittaisena ja nähdään videon välityksellä. Se saattaa auttaa tällaisena outona eristysaikana.