Siirry sisältöön

Myös Porvoossa voimaan 10 hengen kokoontumisrajoitukset, kesäkuusta 50 hengen kokoontumiset mahdollisia ulkona

Koronatilanne on Porvoossa tällä hetkellä rauhallinen, ja ilmaantuvuusluku on laskenut 31,7:ään. Noin 50 prosenttia porvoolaisista on saanut ensimmäisen rokoteannoksensa.

Koronatilanne on Porvoossa tällä hetkellä rauhallinen, ja ilmaantuvuusluku on laskenut 31,7:ään. Noin 50 prosenttia porvoolaisista on saanut ensimmäisen rokoteannoksensa.

  – Tilanne on positiivinen, mutta alkava matkailukesä voi tuoda mukanaan haasteita ja tartuntatilanteen nopeaankin heikkenemiseen on varauduttava. Porvoon kaupunki odottaa valtakunnallista ohjeistusta ennen kuin päätämme muiden rajoitusten purkamisesta, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula toteaa.

Porvoossa noudatetaan 1. kesäkuuta alkaen Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) päätöstä, jonka mukaan sisätiloissa voidaan voi järjestää enintään kymmenen hengen ja ulkotiloissa enintään 50 hengen kokoontumisia. Päätös on voimassa 15. kesäkuuta saakka.

Toukokuun 25.–31. välisenä aikana voi järjestää enintään kymmenen hengen kokoontumisia sisä- ja ulkotiloissa.

Porvoon kaupunki suosittelee, että AVIn päätöstä noudatetaan myös yksityistilaisuuksien osalta. Päätös turvavälien varmistamisesta asiakastiloissa ja osallistujien kesken on edelleen voimassa.

Kaupungin johtoryhmä totesi tiistaina 25. toukokuuta, että Omenamäen palvelukeskuksen kuntosalia tai kokoustiloja ei vielä avata yleisölle. Myös ruokasali pysyy viikonloppuisin kiinni ulkopuolisilta.

– Näitä palveluja on meiltä paljon kysytty ja niiden avaamista toivottu. Mutta koska suurin osa käyttäjistä kuuluu riskiryhmään eikä rokotekattavuus vielä ole riittävä, niin katsomme tilannetta uudelleen kesän kuluessa, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen sanoo.