Siirry sisältöön

Porvoon kaupunki ja Posintra Oy tukevat yrityksiä – tavoitteena koronan aiheuttamien vaikutusten lievittäminen

Koronavirus vaikeuttaa merkittävästi myös yritysten toimintaan. Porvoon kaupunki haluaa tukea omilla toimenpiteillään koronavirusepidemian vuoksi vaikeutunutta yritystoimintaa alueellaan. Toimenpideohjelmaan sisältyy yrityspalvelusetelin käyttöönotto, vastuullisesti tuotettujen palveluiden ja tuotteiden markkinointi sekä maksuttomia webinaareja.

Koronavirus vaikeuttaa merkittävästi myös yritysten toimintaan. Porvoon kaupunki haluaa tukea omilla toimenpiteillään koronavirusepidemian vuoksi vaikeutunutta yritystoimintaa alueellaan. Toimenpideohjelmaan sisältyy yrityspalvelusetelin käyttöönotto, vastuullisesti tuotettujen palveluiden ja tuotteiden markkinointi sekä maksuttomia webinaareja.

Jokainen pelastettu työpaikka on tärkeä ja arvokas. Seuraamme tilannetta ja valtion mahdollisia toimenpiteitä yritysten tukemiseksi.  Kehitämme tarvittaessa uusia tukikeinoja yritysten auttamiseksi, sanoo Porvoon kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz.

Olemme saaneet runsaasti yhteydenottoja paikallisilta yrittäjiltä ja auttaneet heitä käytännön asioiden järjestelyssä. Ajankohtaisin tieto on kaikkien asiantuntijoidemme käytössä, toteaa kehitysyhtiö Posintran toimitusjohtaja Fredrik Pressler.

Kehitysyhtiö Posintran tarjoamat palvelut

Posintran yritysneuvonta tarjoaa apua talous-, rahoitus- ja henkilöstökysymyksissä sekä yrityksen erilaisissa muutos- ja kehittämisasioissa. Yhteyden palveluun saa aina joko sähköpostilla, olemalla suoraan yhteydessä Posintran toimihenkilöihin tai tekemällä ajanvarauksen puhelimen välityksellä. Kattavat yhteystiedot löytyvät Posintran verkkosivuilta www.posintra.fi. Posintra järjestää kaikille yrittäjille avoimia ja maksuttomia webinaareja, joiden ajankohta ilmoitetaan Posintran sivuilla sekä somekanavissa.

Korona-tilanteesta johtuen Posintra tuottaa erityistoimenpiteinä seuraavia palveluja:

  • Posintra kokoaa sivuilleen informatiiviset tietopaketit eri yritysmuodoille suunnatuista tuista ja seuraa valmistelussa olevien tukitoimien käyttöönottoa ja soveltamista.
  • Tietoa välitetään sosiaalisen median kanavissa ja Posintran nettisivuilla.
  • Opastaa kaikkia yrityksiä ja yritysmuotoja rahoituskanavien etsimisessä ja valtionavustusten sekä tukipakettien hyödyntämiseen liittyvissä kysymyksissä.
  • Avustaa yrityksiä kassavirtalaskelmien teossa ja sparraa yritysten omien selviytymissuunnitelmien teossa.
  • Avustaa osakeyhtiöitä ideoimaan, tekemään ja hakemaan Business Finlandin esiselvitys- ja kehittämisrahoitusta koronaviruksen aiheuttamien vaikeuksien ratkaisemiseksi.
  • Avustaa mikro- ja pienyrityksille suunnatun Porvoon yrityssetelin hakemisessa ja hyödyntämisessä koronaviruksen aiheuttamien vaikeuksien ratkaisemiseksi.

Yrityspalveluseteli

Porvoon kaupunki ottaa käyttöön yhteistyössä Posintran kanssa pien- ja mikroyrityksille suunnatut yrityspalvelusetelit koronatilanteessa selviytymiseen ja uusien palvelu- ja tuoteratkaisujen tuottamiseen. Yrityspalveluseteli on yritysten tukimuotoinen rahoitus, jolla voi mm. hankkia asiantuntijapalveluja liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuun. Myöntämiseen käytetään 100 000 euroa. Yksittäisen setelin arvo on 2500 euroa ilman arvonlisäveroa.

Yritysseteliä haetaan Posintran kautta. Yritysseteliä voivat hakea mikro- ja toiminimiyritykset, joiden koti- tai toimipaikka on Porvoossa ja joiden toimintaan koronavirus on aiheuttanut merkittäviä muutoksia. Yrityssetelin myöntämisen perusteet, hakuaika ja hakumenettelyohjeet julkaistaan 30.3. mennessä osoitteessa www.posintra.fi.

Vastuullisesti tuotettujen palveluiden ja tuotteiden markkinointi

Porvoon kaupunki kerää yrityksiltä tietoa vastuullisella tavalla tuotetuista palveluista ja tuotteista. Näitä tuodaan esiin Porvoon kaupungin sosiaalisen median kanavien (Facebook & Instagram) ja verkkosivujen kautta www.porvoo.fi/yritysten-ja-yhdistysten-vastuullisia-palveluja-poikkeustilanteessa. Tuotteita ja palveluita voi ilmiantaa lomakkeen kautta: www.porvoo.fi/miten-voimme-olla-avuksi-toisillemme

Porvoon kaupunki valmistelee kotimaan matkailumarkkinoinnin toimenpiteitä kesän ja loppuvuoden osalta. Matkailu- ja markkinointiyksikölle on valmius reagoida ja aloittaa kampanjointi heti, kun yleinen tilanne sen sallii. Teemoina markkinoinnissa korostuvat lähiseutumatkailu sekä paikallisten palveluiden ja tuotteiden suosiminen.

Matkailijoille suunnatusta kaupunkikartasta otetaan uusintapainoksia. Karttaa painatetaan 10 kielellä ja näkyvyys tämän vuoden kartassa on yrityksille maksuton normaalikäytännöstä poiketen. Matkailu- ja markkinointiyksikkö ottaa yhteyttä nykyisessä painoksessa mukana oleviin yrityksiin tietojen päivittämistä varten.

Lisätietoja:

Apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz
puh. 019 520 2221
fvs@porvoo.fi

Toimitusjohtaja Fredrik Pressler
puh. 0500 498 969
fredrik.pressler@posintra.fi

Matkailu- ja markkinointipäällikkö Sari Myllynen
puh. 040 706 1200
sari.myllynen@porvoo.fi