Siirry sisältöön

Porvoon kaupunki toivottaa kaikkia tervetulleeksi juhlimaan itsenäisyyspäivää Taidetehtaalle

Porvoon kaupunki juhlii itsenäisyyttä Taidetehtaalla järjestettävällä konsertilla 6. joulukuuta klo 14.

Taidetehdas.

Noin tunnin mittaisessa konsertissa esiintyvät Porvoo Big Band sekä solistit Maria Lund ja Sami Saari.
Lisäksi lavalla nähdään myös nuori porvoolainen sellisti Saima Malmivaara. Konsertin kapellimestarina toimii Roope Löflund.

Rajoitettu määrä maksuttomia lippuja saatavilla 31. lokakuuta lähtien Palvelupiste Kompassista

Kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen tuo tänä vuonna kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula. Nuorten ääntä tilaisuudessa edustaa Linnankosken lukion abiturientti Kiira Löppönen.

Arvokkuutta juhlaan tuovat perinteinen lippulinna ja Suomen lipun saapuminen juhlaan Lippulaulun säestyksellä Porvoon Reserviupseerikerho ry:n johdolla.

Lämpiössä kuullaan musiikkia Porvoon seudun musiikkiopiston oppilaista koostuvasta duosta Milla ja Venla.

Konsertin jälkeen lämpiössä on konsertin kävijöille tarjolla kakkua ja kahvia.

– Toivotamme kaikki porvoolaiset tervetulleeksi maksuttomaan konserttiin, valitettavasti paikkoja on kuitenkin rajoitetusti. Yhteensä 550 kpl lippua jaossa. Liput ovat olleet suosittuja, joten suosittelen toimimaan nopeasti. Jos lippuja jää yli niitä voi tiedustella Taidetehtaalta tuntia ennen konserttia, kertoo tuottaja Thomas Weissman.

Lippuja voi noutaa kaupungin palvelupiste Kompassista 31. lokakuuta lähtien, enintään 4 kpl / henkilö (Osoite: Rihkamatori B, avoinna arkisin 9–15).

6.12.2022 klo 14 Porvoon kaupungin itsenäisyyspäivänkonsertti
Avanti-Sali, Taidetehdas

Tapahtuman järjestää Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut