Siirry sisältöön

Porvoon koronatilanne on rauhallinen

Marraskuu on alkanut rauhallisesti koronatartuntojen osalta Porvoossa. Kaupungin johtoryhmä keskusteli koronatilanteesta tiistaina 10. marraskuuta.

Marraskuu on alkanut rauhallisesti koronatartuntojen osalta Porvoossa. Kaupungin johtoryhmä keskusteli koronatilanteesta tiistaina 10. marraskuuta.

– Toimenpiteet ovat tehonneet ja tartuntoja ollut marraskuussa vain vähän. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeastikin, joten kasvomaskien käyttö, turvavälien pitäminen ja käsihygienia ovat edelleen todella tärkeitä, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen kertoo.

Johtoryhmä tarkensi palvelutalojen ja kuntoutusosastojen vierailuohjetta siten, että kasvomaskin käytön suositus muutetaan velvoittavaksi ja maskin käyttöä edellytetään myös 7-15-vuotiailta vierailta.

– Vierailut palvelutaloissa toimivat erittäin hyvin ja kasvomaskit ovat järjestelmällisesti käytössä. Tällä toimenpiteellä haluamme edelleen suojella riskiryhmiä koronatartunnoilta ja mahdollistaa merkitykselliset vierailut, Silvennoinen jatkaa.

Lisäksi vanhusten päivätoiminnan ryhmäkoot puolitetaan, jotta asiakkaiden turvallinen oleskelu toiminnassa voidaan taata. Korvaavaa palvelua tarjotaan kotiin niille, jotka eivät osallistu jatkossa ryhmätoimintaan.

– Päivätoiminta on monelle merkittävä apu, joten pahoittelemme, että joudumme tekemään muutoksia toimintaan. Muutos vaikuttaa kuitenkin vain pieneen määrään osallistujia ja teemme myös vuorottelujärjestelyjä siten, että apu jakautuu tasaisesti, kertoo vanhus- ja vammaispalveluiden johtaja Kirsi Oksanen.

Koronatestiajan voi varata Johannisbergiin tai Mehiläiseen

Koronatestiaikoja on tällä hetkellä tarjolla sekä HUSLAB:in Johannisbergin testauspisteessä että Mehiläisessä Näsin koulukadulla. Testiaika varataan joko sähköisesti Koronabotissa tai puhelimitse, ja aikoja on tarjolla molempiin testauspisteisiin.

Testit otetaan molemmissa paikoissa sisätiloissa. Ajanvarauksesta tulee vahvistus tekstiviestillä, joka sisältää tarkemmat saapumisohjeet.

– Emme voi painottaa riittävästi, että lievissäkin koronaan viittaavissa oireissa pitää hakeutua koronatestiin. Sähköinen ajanvaraus on helppo, testauspisteet toimivat sujuvasti ja tuloksetkin tulevat nopeasti tällä hetkellä, Silvennoinen sanoo.

Porvoon tautitilanne on rauhallinen, joten toistaiseksi maskisuosituksia ei laajenneta peruskoulujen henkilökunnalle, kuten pääkaupunkiseudulla. Tilannetta seurataan kuitenkin tiiviisti, ja kaupunki on varautunut maskisuosituksen laajentumiseen, jos koronatilanne heikkenee.