Siirry sisältöön

Terveyskeskuksen puhelinliikenne on ruuhkautunut

Terveyskeskuksen ajanvarausnumero ja koronaneuvontanumerot ovat ruuhkautuneet. Molemmissa on käytössä takaisinsoittopalvelu, mutta myös takaisinsoitossa on viivettä.

Terveyskeskuksen ajanvarausnumero ja koronaneuvontanumerot ovat ruuhkautuneet. Molemmissa on käytössä takaisinsoittopalvelu, mutta myös takaisinsoitossa on viivettä.

Soita vain kerran ja yhteen numeroon –  odota takaisinsoittoa

– Kuntalaiset ovat nyt aktiivisesti yhteydessä terveyskeskukseen puhelimitse, mikä on hyvä asia. Pahoittelemme ruuhkautumista ja teemme jatkuvasti parannuksia. Kuntalaiset voivat auttaa ruuhkan purkamisessa siten, että soittavat vain kerran ja vain yhteen numeroon ja jäävät sitten odottamaan takaisinsoittoa, sanoo johtava lääkäri Kati Liukko.

Koronatestien määrä on kasvanut, joten myös testitulosten saapuminen on viivästynyt. Negatiivinen testitulos tulee tekstiviestinä. Jos koronatesti on positiivinen, asiasta soitetaan.  Tuloksen voi tarkistaa myös Omakanta -palvelusta. Tieto ei näy aikaisemmin potilastietojärjestelmässä, joten soitto terveyskeskukseen ei nopeuta tiedon saamista.

Koronaoireisten neuvontanumero puh. 040 547 7764 tai 040 481 0344, ma–to klo 8–15.30, pe klo 8–14.30. Iltaisin ja viikonloppuisin HUS-alueen päivystysapu vastaa ja ohjaa tarvittaessa koronatesteihin, puh. 116 117.

Terveyskeskuksen ajanvarausnumero muissa asioissa puh. 019 520 4351, arkisin klo 8–15.30.

Omakanta: www.kanta.fi