Siirry sisältöön

Työ- ja elinkeinoministeriö korottaa yksinyrittäjän toimintatukeen varattua summaa

Työ- ja elinkeinoministeriö on 8.4.2020 vahvistanut haettavaksi koronapandemian johdosta uuden yksinyrittäjän toimintatuen. Tuen jakamisen mahdollistava valtioneuvoston asetus astui voimaan torstaina 9.4.2020. Alkuvaiheessa valtion varaaman yksinyrittäjien toimintatuen kokonaissummaa on nyt korotettu 100 miljoonasta 250 miljoonaan euroa.

Työ- ja elinkeinoministeriö on 8.4.2020 vahvistanut haettavaksi koronapandemian johdosta uuden yksinyrittäjän toimintatuen. Tuen jakamisen mahdollistava valtioneuvoston asetus astui voimaan torstaina 9.4.2020. Alkuvaiheessa valtion varaaman yksinyrittäjien toimintatuen kokonaissummaa on nyt korotettu 100 miljoonasta 250 miljoonaan euroa.

Porvoon osuus nousee runsaasta miljoonasta eurosta 2,7 miljoonaan euroon. Kun tuen suuruus on 2 000 euroa yksinyrittäjää kohti, niin Porvoolla on mahdollista tehdä yhteensä 1 368 myönteistä tukipäätöstä, aiemman 547 sijaan. Kertakorvaus voidaan myöntää 16.3.2020 alkaen syntyneisiin kustannuksiin. Porvoon kaupunki avaa yksinyrittäjien toimintatuen haettavaksi keskiviikkona 22.4.

Tukea haetaan yritys- ja yhteisötietojärjestelmän (YTJ) rekisterin mukaisesta yhtiön kotikunnasta. Porvoon kaupunki avaa yksinyrittäjien toimintatuen haettavaksi keskiviikkona 22.4.2020 klo 12. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Tarkat kriteerit ja hakuohjeet löytyvät kehitysyhtiö Posintran verkkosivuilta. Yksinyrittäjiä pyydetään jo valmistautumaan hakuun hankkimalla yrityksen taloudellista tilannetta ja kannattavuutta kuvaavat liitteet valmiiksi. Posintran yritysneuvojat neuvovat yrittäjiä tarvittaessa hakemuksen tekemisessä.

Kertaluontoinen toimintatuki 2 000 euroa

Yksinyrittäjän kertaluontoinen toimintatuki on määrältään 2 000 euroa. Porvoon kaupungille on vahvistettu ensimmäisessä avustuserässä enintään 2 737 427 euron myöntövaltuus, jonka perusteella kaupunki jakaa yksinyrittäjätukea enintään 1 368 yksinyrittäjälle.

TEM on antanut kunnille tarkat ohjeet yksinyrittäjätuen edellytyksistä ja hakemisesta. Yksinyrittäjän toimintatukeen ovat toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta riippumatta oikeutettuja yrittäjät:

  1. jotka ovat päätoimisia yksinyrittäjiä
  2. joiden taloudellinen toiminta on ollut kannattavaa ennen koronaepidemiaa
  3. joiden taloudellinen tilanne on merkittävästä heikentynyt koronaepidemian johdosta 16.3.2020 jälkeen
  4. joilla ei ole verovelkaa tai joilla on Verohallinnon hyväksymä maksusuunnitelma

Lisätietoa

apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz
puh. 019 520 2221
fvs@porvoo.fi

toimitusjohtaja Fredrik Pressler, kehitysyhtiö Posintra
puh. 0500 498 969
fredrik.pressler@posintra.fi