Siirry sisältöön

Liikuntakeskuksen kiinteistö- ja konseptikehityssuunnitelma

Ensimmäinen versio Kokonniemen liikuntakeskuksen konsepti- ja kiinteistökehityssuunnitelmasta on valmistunut vuonna 2021. Tavoitteena on luoda alueelle eloisa ja viihtyisä liikuntakeskus, joka tarjoaa monipuolisten liikuntatilojen lisäksi myös matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia, tapahtumia sekä laadukkaita palveluita.

Kaupunginhallitus päätti kesällä 2019 käynnistää Kokonniemen liikuntakeskuksen kehittämisen. Selvitystyössä on ollut mukana kiinteistö- ja konseptikehittämisen osaaja Realidea Oy sekä kaupungin asiantuntijoiden monialainen projektiryhmä. Työn aikana on selvitetty porvoolaisten tarpeita ja toiveita, kuunnellen laajasti kaupunkilaisia, seuroja ja alueen toimijoita.

Uusi valtuusto tekee jatkotyötä linjaavia periaatepäätöksiä vuoden loppupuolella. Tämän jälkeen vuorossa ovat asemakaavan valmistelu ja sijoittajaneuvottelut. Toteutusvaiheeseen asti alue voisi edetä vuoden 2025 vaiheilla.

Kokonniemen liikuntakeskuksen suunnitelman materiaalit