Siirry sisältöön

Koronaviruksen vaikutukset seniorin arkeen

Kokosimme kysymyksiä ja vastauksia koronaviruksen vaikutuksesta senioreiden arkeen ja Porvoossa järjestettäviin ikäihmisten palveluihin.

Kokosimme kysymyksiä ja vastauksia koronaviruksen vaikutuksesta senioreiden arkeen ja Porvoossa järjestettäviin ikäihmisten palveluihin.

Porvoon kaupunki soitti ikääntyneille 

Porvoon kaupunki soitti huhti-kesäkuun aikana 6 257 puhelua ikääntyneille kuntalaisille. Ensin soitettiin yli 80-vuotiaille ja sen jälkeen soittokierrosta laajennettiin ensin yli 75-vuotiaisiin ja lopulta yli 70-vuotiaisiin. Puhelut tavoittivat 91 % ikäihmisistä. Puhelut otettiin hyvin vastaan ja niistä saatiin paljon positiivista palautetta niin ikäihmisiltä kuin soittajiltakin. Oli ilahduttavaa huomata, miten paljon apua ikäihmiset olivat saaneet sukulaisiltaan, ystäviltään ja naapureiltaan korona-arjen keskellä. Palveluneuvonta Ruoriin ohjattiin 53 ikääntynyttä.


Voinko yli 70-vuotiaana liikkua kotini ulkopuolella?

Hallitus ei enää anna tiettyyn ikärajaan perustuvaa suositusta fyysisten kontaktien välttämisestä. Lähikontakteissa on kuitenkin hyvä noudattaa pidättyvää linjaa yksilöllistä harkintaa käyttäen ja riskitekijät huomioiden. Kaikkien on tärkeää noudattaa yleisiä ohjeita tartuntariskin vähentämiseksi.

Ulkoilla voi ja kannattaa yleisiä ohjeita noudattaen.


Riskiryhmään kuuluvana en haluaisi lähteä kauppaan. Miten saisin ruokakassin kotiini?

Usealla ruokakaupalla on käytössään kotiinkuljetuspalvelu. Näitä kannattaa nyt hyödyntää.

Voisiko joku riskiryhmiin kuulumaton tuttavasi käydä kaupassa puolestasi ja jättää ostokset kotioven taakse? Tämä poikkeuksellinen tilanne on onneksi saanut ihmiset myös aktiivisesti tarjoamaan apuaan naapuristossa asuville ikäihmisille.

Täydennämme tälle verkkosivullemme tietoa asiointiapua tarjoavista tahoista:

Jos sinun on välttämätöntä käydä itse kaupassa, pyri käymään siellä sellaisiin aikoihin, jolloin muita ihmisiä on vähemmän liikkeellä, esimerkiksi heti aamusta tai alkuiltapäivästä. Muista pestä kätesi aina heti kauppa-asioinnin jälkeen.

Osa ruokakaupoista avaa ovensa vain riskiryhmiin kuuluville tiettyinä aikoina. Voit tarkistaa tilanteen omasta kaupastasi.

Jos et saa kauppa-asioita hoidettua omin keinoin, ota yhteyttä Ikäihmisten palveluneuvonta Ruoriin puh. 040 676 1414 (arkisin kello 9–15), tai sähköpostitse ruori@porvoo.fi.


Miten saan hankittua lääkkeeni?

Apteekit toimittavat lääkkeitä myös kotiinkuljetuksella. Voit kysyä kotiinkuljetuksesta omasta apteekistasi. Lääketilauksen tekeminen puhelimitse saattaa myös jo olla mahdollista omassa apteekissasi.

Tarvittaessa toinen henkilö voi asioida puolestasi apteekissa ja noutaa lääkkeesi. Apteekissa puolestasi asioiva henkilö tarvitsee KELA-korttisi ja tiedon lääkkeistä, jotka sinulle tuo. Voit myös valtuuttaa toisen henkilön asioimaan puolestasi apteekissa Suomi.fi -palvelussa.

Jos et saa apteekkiasioita hoidettua omin keinoin, ota yhteyttä Ikäihmisten palveluneuvonta Ruoriin puh. 040 676 1414 (arkisin kello 9–15) tai ruori@porvoo.fi.


Epäilen saaneeni koronavirustartunnan, mitä minun pitäisi tehdä?

Jos sinulla on vain lieviä oireita, ohjeena on pysytellä kotona – älä lähde terveysasemalle.

Jos oireet pahenevat, huomaat hengenahdistusta tai yleiskunnon laskua, soita terveysasemalle.

Tarkemmat toimintaohjeet löydät Porvoon kaupungin koronasivulta.

Voit myös tehdä oirearvion Omaolo-palvelussa.


Minulle on aiemmin varattu aika hammashoitoon. Miten varaukseni käy?

Yli 70-vuotiaiden ja riskiryhmäläisten jo varatut kiireettömät hoitoajat perutaan. Asiakkaisiin ollaan yhteydessä peruutuksista.

Kiireellisen hammashoidon tarpeessa voivat olla yhteydessä suun terveydenhuollon ajanvaraus- ja neuvontanumeroon 019 520 4330 arkisin klo 8–15.

Iltaisin ja viikonloppuisin kiireellistä hammashoitoa antaa Haartmanin sairaala Helsingissä. Soita aina ennen kuin hakeudut päivystykseen, puh. 09 4717 1110.


Voinko käydä laboratoriossa?

Voit käydä. Laboratoriossa noudatetaan tarkkaa hygieniaa. Kotisairaanhoidon palvelut on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät toimintakykynsä puolesta pysty liikkumaan kodin ulkopuolella.


Läheiseni on kotihoidossa. Miten varmistetaan, ettei hän saa koronavirustartuntaa kotihoidon henkilöiltä?

Kotihoidossa toimitaan asiakkaiden tartuntariskin minimoiseksi. Tämä on osa kotihoidon normaalia työtä. Lisäksi uuden tilanteen myötä työntekijät on erikseen ohjeistettu toimenpiteistä, joilla suojaudutaan ja suojataan asiakkaita koronavirustartunnalta. Asiakkaalla käyvä henkilökunta pidetään mahdollisuuksien mukaan samana.


Läheiseni on Näsin kuntoutuskeskuksessa. Voinko yhä vierailla hänen luonaan?

Koronavirusepidemian vuoksi vierailut Näsin kuntoutusosastoille ovat rajoitettuja. Porvoon kaupungin kuntoutusosastoilla sallitaan 26.6. alkaen potilaiden lähiomaisten vierailut seuraavin ehdoin: 

  • vieraita voi olla samaan aikaan enintään kaksi
  • suositeltu vierailun kesto on 15 minuuttia 
  • vierailijan tulee käyttää kirurgista suu-nenäsuojainta, jonka saa yksiköstä 
  • vierailijan tulee käyttää käsihuuhdetta osastolle ja potilashuoneeseen tullessa ja sieltä poistuttaessa
  • vierailijalla ei saa olla hengitysinfektio-oireita 
  • vierailusta tulee sopia etukäteen yksikön kanssa

Saattohoidossa olevan tai muuten vakavasti sairaan potilaan omaisten vierailut sovitaan yksikön kanssa. Niissä joustetaan mahdollisuuksien mukaan.  
 
Kaikki muut vierailut ovat edelleen kiellettyjä.  
 


Läheiseni on asuu palvelutalossa. Voinko yhä vierailla hänen luonaan?

Kesäkuun alusta lähtien läheisten on ollut mahdollista tavata kaupungin palvelukodeissa asuvia vanhuksia myös erillisissä tapaamistuvissa. Kaupunki on hankkinut neljä erikoisvarusteltua konttia Omenamäen palvelukeskuksen, Johanna-kodin, Pääskypellon ja Toukovuoren palvelukotien pihoille. Tapaamiset tulee varata ennakkoon, lisätietoa tästä


Koronavirus huolettaa minua kovasti. Mistä saisin apua?

On ymmärrettävää, että uusi tilanne ahdistaa. Itä-Uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa keskusteluapua ja tukea, mikäli koronaviruksen aiheuttama tilanne aiheuttaa huolta omasta ja läheisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Puhelinnumero on 040 517 4194.


Kooste pohjautuu Espoon kaupungin neuvoista seniori-ikäisille asukkaille.