Siirry sisältöön

Koronavirustartuntoja Kokonniemi Open frisbeegolfturnauksen yhteydessä – ravintola Hölmöpulussa asioineita pyydetään tarkkailemaan vointiaan

Koronavirustartunta on todettu kahdella henkilöllä, jotka osallistuivat Kokonniemi Open frisbeegolfturnaukseen Porvoossa lauantaina ja sunnuntaina 3.–4. lokakuuta. Tartunnan saaneet on asetettu eristykseen, ja he ovat kotihoidossa.

Koronavirustartunta on todettu kahdella henkilöllä, jotka osallistuivat Kokonniemi Open frisbeegolfturnaukseen Porvoossa lauantaina ja sunnuntaina 3.–4. lokakuuta. Tartunnan saaneet on asetettu eristykseen, ja he ovat kotihoidossa.

Frisbeegolfturnaus järjestettiin ulkotiloissa, jolloin tartunnalle altistumisen vaara on pieni. Altistumisia on kuitenkin voinut tapahtua, kun tartunnan saaneet asioivat ravintola Hölmöpulussa sunnuntaina 4. lokakuuta noin klo 12. Tartunnalle on altistunut yhteensä 3 henkilöä. Terveysviranomaiset ottavat heihin yhteyttä, ja heidät asetetaan kotikaranteeniin. 

Myös muut ravintolassa tuolloin asioineet ovat saattaneet altistua tartunnalle. Heitä pyydetään tarkkailemaan omaa vointiaan, ja soittamaan välittömästi Porvoon kaupungin koronaneuvontanumeroon, jos heille kehittyy lähimmän puolentoista viikon aikana hengitystieinfektion oireita kuten yskää, nuhaa, kuumetta, kurkkukipua, ripulia tai pahoinvointia. Muiden kuntien asukkaiden tulee koronavirusoireiden ilmetessä ottaa yhteyttä oman asuinalueen terveyspalveluihin.

– Ravintola Hölmöpulussa ei ole enää altistumisvaaraa tämän tartunnan vuoksi, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jeff Westerlund toteaa. 

– On erittäin tärkeää, että muistamme noudattaa hyvää käsihygieniaa ja turvavälejä sekä käyttää kasvomaskeja tapahtumissa ja yleisötilaisuuksissa, joukkoliikenteessä sekä julkisissa sisätiloissa, kuten kaupoissa. Tapahtumiin ei saa osallistua, jos on lieviäkään hengitystieinfektion oireita, painottaa sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen.

– Kannustamme myös kaikkia porvoolaisia lataamaan Koronavilkun puhelimiinsa.