Siirry sisältöön

Ruotsalaisuuden viikko tarjoaa kulttuuria kaikille på svenska

Ruotsalaisuuden viikkoa vietetään tuttuun tapaan ruotsinkielisen kulttuurin ja tapahtumien parissa marraskuun alussa Kulttuuritalo Grandissa, kirjastossa ja J. L. Runebergin kodissa.

Porvoon aitat tetkstillä sekä både että och.

Tänä vuonna viikon aloittaa maanantaina 6. marraskuuta järjestettävä Ruotsalaisuuden päivän iltajuhla. Se järjestetään Kulttuuritalo Grandissa klo 18 alkaen. Juhla kestää noin tunnin, ja siihen on vapaa pääsy.
Juhlassa pitää puheen Mia Hafrén, joka tunnetaan muun muassa laulajana, lauluntekijänä ja näyttelijänä sekä terapeuttina. Tämän vuoden toukokuussa hänet valittiin myös ruotsinkielisen Marttaliiton, Marthaförbundetin, puheenjohtajaksi.
Juhlan moderaattorina toimii toimittaja Daniela Andersson. Juhlan aikana kuullaan Trubadual duon musiikkia. Satavuotisjuhlaansa viettävä Runebergskören BSB johdattaa yleisön yhteislauluun tilaisuuden lopuksi. Juhlan tarjoilusta vastaa Folkakademin Svenska för invandrare -ryhmä pientä maksua vastaan.

Teatteria, kirjailijavieraita ja musiikkia

Viikon aikana järjestetään tapahtumia erityisesti lapsille ja nuorille. Kulttuuritalo Grandiin on kutsuttu erikseen päiväkoti- ja kouluryhmiä, mutta useimpiin tapahtumiin on tilaa myös muulle yleisölle.
Ruotsalaisuuden viikon ohjelmat alkavat jo edeltävällä viikolla pääkirjastossa ja J. L. Runebergin kodissa.

Torstaina 2.11. kirjaston lavalle nousee klo 17.30 Sven Boom -yhtye, jonka konsertissa kuullaan ruotsinkielisten runoilijoiden teksteihin sävellettyjä kappaleita. Musiikin tyylilajit vaihtelevat popista folkiin. Konserttiin on vapaa pääsy.

Sunnuntaina 5.11. voi osallistua ruotsinkieliseen yleisöopastukseen J. L. Runebergin kodissa museon sisäänpääsymaksulla.

Maanantaina 6.11. klo 14–15.30 järjestetään ruotsinkielinen kahvihetki Kulttuuritalo Grandissa ja iltajuhla klo 18 alkaen samassa paikassa (Piispankatu 28). Molempiin on vapaa pääsy.

Tiistaina 7.11. klo 17.30–18.45 kirjaston kirjailijavieraana on Peter Sandström. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Samana päivänä ruotsinkielisten yläkoulujen oppilaat vierailevat palvelukodeissa ja lukevat senioreille.
Keskiviikkona 8.11. Red Nose Company esiintyy alakoulujen oppilaille Kejsarens nya kläder -näytelmällään ja torstaiaamuna päiväkotiryhmät pääsevät näkemään Teater Fabelin näytelmän Nagu-Nalle på sjukhuset.
Perjantaina 10.11. taikuri Robert Jägerhorn esiintyy aamulla Kulttuuritalo Grandissa yläkoulun ja toisen asteen opiskelijoille.

– Grandissa esitettävät teatterinäytelmät on varattu päiväkoti- ja koululaisryhmille, mutta hajapaikkoja voi edelleen tiedustella, sanoo toiminnanjohtaja Nadina Vihinen Kulttuuritalo Grandista.

Perjantai-iltana Grandin lavalla nähdään Anders Heleniuksen Stand up -komiikkaa, liput Tiketti.fi ja Luckan Borgå (Piispankatu 28).

Ruotsalaisuuden viikko -kulttuuriviikko on järjestetty syksystä 2000 alkaen. Tapahtumaa koordinoi Folktinget, ja jokaisella alueella on oma työryhmänsä, joka järjestää paikkakuntakohtaista ohjelmaa. Porvoon työryhmää edustavat Porvoon kansalaisopisto, Kulttuuritalo Grand ja kaupungin kulttuuripalvelut.