Sosiaali- ja terveyspalveluita avataan vaiheittain 1. kesäkuuta alkaen
Porvoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluita avataan 1. kesäkuuta alkaen. Muun muassa puolikiireellisten asioiden ja äitiys- ja perheneuvolan jonoa päästään purkamaan, sekä lasten puhe- ja toimintaterapiaa järjestetään taas myös pienryhmissä.

Ensisijaisesti palveluihin ollaan kuitenkin yhteydessä puhelimitse tai sähköisten palveluiden kautta.
Äitiys- ja lastenneuvoloissa lisätään 1,5-, 4- ja 6- vuotiaiden rokotuksia ja tarkastuksia sitä mukaan, kun henkilökuntaa siirretään koronatyöstä takaisin neuvoloihin.
Lasten puheterapiassa ja toimintaterapiassa järjestetään taas vastaanottoja 2–3 lapsen pienryhmissä.
Ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvolassa lisätään sekä terveydenhoitajien että lääkärin vastaanottoaikoja.
Sosiaalityön palvelupuhelimet toimivat koko kesän aikana, ja niihin saa soittaa matalalla kynnyksellä, jos on huolta omasta tai omaisen tilanteesta. Palveluita järjestetään joustavasti eri muodoissa.
Työvoiman palvelukeskus ja työpajat ottavat asiakkaita taas vastaan 1.6. alkaen
Näsin terveysasemalla hoidetaan kesän aikana kiireellisiä ja puolikiireellisiä asioita kiirevastaanotolla, ajanvarauspuolella ja omatiimissä. Korona-varautumisesta johtuen kaikkia palveluita ei pystytä vielä käynnistämään. Esimerkiksi suun terveydenhuoltoon ei vielä voi varata kiireettömiä aikoja.