Siirry sisältöön

Vapaita aikoja koronarokotuksiin perjantaille ja maanantaille

Perjantaille 9. heinäkuuta ja maanantaille 12. heinäkuuta on vielä vapaita koronarokotusaikoja.

Perjantaille 9. heinäkuuta ja maanantaille 12. heinäkuuta on vielä vapaita koronarokotusaikoja.

Rokotuksia annetaan vain ajanvarauksella. Rokotus on vapaaehtoinen ja maksuton kaikille.

Porvoossa koronarokotuksia annetaan kaikille 16 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmiin kuuluville 12–15-vuotialle. Alaikäraja on syntymäpäivä, ei syntymävuosi. Rokotteena on Pfizer Biontech.

– Vanhempien ikäluokkien rokotuskattavuus on Porvoossa jo hyvä, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen kertoo. Ensimmäisen rokotusannoksen on saanut jo noin 80 prosenttia yli 40-vuotiaista porvoolaisista. Kannustaisinkin nyt erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia hakeutuamaan rokotukseen. Ikäryhmässä 20–29-vuotiaat jo noin puolet on saanut ensimmäisen rokotuksen, mutta toivomme osuuden kasvavan entisestään.

Varaa aika koronarokotukseen ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa koronarokotusaika.fi. Tunnistaudu pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Jos sinulla ei ole mahdollista varata aikaa sähköisesti, voit saada rokotusajan myös puhelimitse. Ajanvarausnumero on 040 145 5000. Puhelimessa on takaisinsoittopalvelu. Soita vain kerran ja odota takaisinsoittoa.

Lapsen huoltajana voit varata rokotusajan lapsen puolesta, jos lapsella ei ole omia pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta. Alaikäinen voi itse päättää koronarokotteen ottamisesta, jos terveydenhuollon ammattilainen katsoo, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan. Jos lapsi ei pysty itse päättämään rokotuksesta, koronarokotteen ottamiseen tarvitaan kaikkien huoltajien suostumus.