Siirry sisältöön

Viime viikolla Porvoossa todettiin 50 koronatartuntaa, luku on epidemia-ajan toiseksi korkein

Viime viikolla (viikko 47) Porvoossa todettiin yhteensä 50 koronatartuntaa. Ilmaantuvuusluku on nyt kahden viikon tartuntojen perusteella 192.

Viime viikolla (viikko 47) Porvoossa todettiin yhteensä 50 koronatartuntaa. Ilmaantuvuusluku on nyt kahden viikon tartuntojen perusteella 192.

Koko itäisen Uudenmaan ilmaantuvuusluku on 200,3.

– Viime viikon tartuntaluku on toiseksi korkein tähän asti koko koronaepidemian aikana, tartuntatautilääkäri Jeff Westerlund toteaa.

Joukkoaltistumisia tapahtui viime viikolla muun muassa yksityisessä iltapäiväkerhossa, jossa 25 lasta asetettiin karanteeniin. Yksittäisiä tartuntoja todettiin työpaikoilla, Peipon koulussa, Keskuskoulussa ja Puistopäiväkodissa. Altistuneita oli yhteensä 176.

Tartunnanjäljitys on edelleen hyvin kuormittunut, 68 prosentissa tapauksista tiedetään tartunnan alkuperä.

– Positiivista on, että porvoolaiset käyvät testeissä aikaisempaa ahkerammin, se on hyvä asia. Myös rokotuskattavuudessa on ollut nousua, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen kertoo.

THL:n tilaston mukaan ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 88,2 prosenttia, toisen 83,6 ja kolmannen rokotteen 5,6 prosenttia porvoolaisista.

Lisätietoja tartunnoista: www.porvoo.fi/koronatartunnat-porvoossa

Lisätietoja koronarokotuksista: www.porvoo.fi/koronarokotukset