Siirry sisältöön

Ensimmäiset ukrainalaislapset aloittaneet koulunkäyntinsä, varautumista suurempien ryhmien saapumisen jatketaan

Ensimmäiset Porvooseen saapuneet ukrainalaislapset ovat aloittaneet koulunkäyntinsä Pääskytien koulussa.

Ukrainan lippu

Suomenkielisissä ja ruotsinkielisissä koulutuspalveluissa on tiedossa noin 20 koulunkäynnin piiriin tulevaa ukrainalaista ala- ja yläkouluikäistä oppilasta. Myös esiopetuksessa on varauduttu aloittaviin ukrainalaisiin.
Porvooseen saapuvat ukrainalaiset saavat terveyspalvelut ensisijaisesti vastaanottokeskuksen kautta.
– Toissijaisesti Näsin terveysasemalta, neuvoloista tai kouluterveydenhuollosta. Ukrainasta saapuneiden kanssa asuville suositellaan poliorokotusta, tartuntatautilääkäri Jeff Westerlund muistuttaa.
Lemmikkien kanssa saapuvia on hyvä ohjeistaa ottamaan mahdollisimman pian yhteyttä kunnan eläinlääkäriin
KoMbi aloittaa toukokuussa kaksi suomen kielen ryhmää aikuisille vastatulleille ukrainalaisille. Lisäksi KoMbissa alkaa nuorille aikuisille suunnattu kesäkoulu 9.5. Myös sinne voidaan ottaa alle 30-vuotiaita ukrainalaisia.
Ruotsinkielinen, kaksi kuukautta kestävä ryhmä aikuisille alkaa Akanissa toukokuussa. Intensiivikurssi kestää kaksi kuukautta.
Ukrainalaiset pääsevät mukaan Porvoon Nuorisopalveluiden järjestämään toimintaan vapaasti. Avoimessa toiminnassa käytössä olevan kortin saavat kaikki ikäryhmään kuuluvat.
– Nuorisopalveluiden Etsivä nuorisotyö voi auttaa löytämään mielekästä tekemistä nuorille ukrainalaisille. Nuorisotyöntekijöitä voi myös pyytää uusiin kouluryhmiin kertomaan toiminnasta. Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden kesätoimintaan voidaan varata joitakin “kiintiöpaikkoja” vastatulleille, sivistysjohtaja Sari Gustafsson kertoo.


Suurin kiire hätämajoituksen järjestämiseksi poistui, valmiutta ylläpidettävä


Maahanmuuttovirasto Migri on tiedottanut kunnille, että suurin kiire tilapäismajoituksen järjestämiseksi on tällä hetkellä poistunut, mutta kuntien on edelleen ylläpidettävä valmiuttaan hätämajoituksen järjestämiseen.
Tilanteen muuttuessa Rauhankadun tilat ovat valmiit vastaanottamaan noin 40–60 henkilöä. Strömborgska skolan käyttöönotto hätämajoitusta varten kestää noin kuukauden verran.
– Strömborgska skolan soveltuu vain hätämajoitukseen, ei vastaanottokeskustoimintaan, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Kirsi Oksanen sanoo.
Kaupunki jatkaa pidempiaikaisten majoitustilojen kartoittamista.