Katujen päällystystä tehdään keskustassa kesän aikana myös yötöinä
Keskusta-alueen katujen asvaltointityöt käynnistyvät ensi viikolla (vko 24) kaivotöillä.
Keskusta-alueen katujen asvaltointityöt käynnistyvät ensi viikolla (vko 24) kaivotöillä.
Porvoon sisäinen joukkoliikenne jatkuu viime kesän kaltaisilla aikatauluilla. Joitain muutoksia reitteihin ja linjanumeroihin tehdään. Porvoon kaupunki ja Porvoon Liikenne ovat sopineet liikenteen jatkumisesta. Kaupungin osuus kesän liikenteestä on noin 60 000 euroa.
Yritykset, yhteisöt ja organisaatiot voivat jälleen hakea itselleen Porvoon kaupungin myöntämää Tuen ilmastotekojen Porvoota -tunnustusta omasta toiminnastaan ilmaston ja ympäristön hyväksi. Tunnustuksen saaja saa palkinnoksi markkinointivideon yrityksen, yhteisön tai organisaation omaan käyttöön. Haku on käynnissä 17. kesäkuuta asti. Tunnustus jaetaan torstaina 22. syyskuuta kestävän kehityksen foorumi Clean World Porvoon yhteydessä.
Viime kesänä Porvoon vesi saneerasi ilmastuksen ensimmäisen linjan. Tänä kesänä on vuorossa toisen linjan saneeraus. Saneeraustyön aikana vaihdetaan ilmastuslautasia sekä tehdään putkistomuutoksia. Näillä toimenpiteillä puhdistustulos paranee entisestään sekä energian kulutus pienenee. Puhdistusprosessissa on monta eri vaihetta esiselkeytyksestä ilmastukseen ja jälkiselkeytykseen sekä loppuvaiheen kiekkosuodatukseen. Ilmastus tapahtuu prosessin keskivaiheilla. Saneeraustyö kestää arviolta heinäkuun puoleen väliin. Työstä saattaa […]
Porvoon kaupunki uusii yhdessä Porvoon Veden kanssa vesi- ja viemäriputkia Näsissä Mauno Eerikinpojankadun ja Maistraatinkadun risteyksessä.
Ilmainen kesäbussi Rinkeli palaa muutaman vuoden tauon jälkeen Porvoon katukuvaan. Keskusta-alueella liikennöivä Rinkeli ajaa arkisin ja lauantaisin.
Porvoon liikenne on ilmoittanut karsivansa Porvoon sisäisen joukkoliikenteen vuoroja ja linjoja merkittävästi jo kesäkuun alusta. Porvoon kaupunki ja ELY-keskus pyrkivät nopealla aikataululla ostamaan korvaavan liikenteen kesäksi ja ensi talvikaudeksi.
Neste Oyj ja Borealis Polymers Oy ovat esittäneet, että kaupunki käynnistää Kilpilahden asemakaavan muutoksen koskien korttelia 8. Kaavamuutoksen tarkoituksena on elinkeinotoiminnan edistäminen nykyisellä paikallaan siten, että yhtiöillä on mahdollisuus kehittää toimintaansa mm. kohti hiilineutraaliutta, uusiutuvien syöttöaineiden käyttöönottoa ja kiertotalouden edistämistä.
Vesilaitos on aloittanut vesihuoltoverkon saneeraustyön Piispankadulla. Saneeraustyön yhteydessä on vesi suljettava 23.5. maanantai ja tiistai välisenä yönä klo 22–6. Vesi kytketään päälle aikaisemmin, mikäli mahdollista. Asukkaita kehotetaan ottamaan vettä talteen ennen kuin työ alkaa. Puhdasta juomavettä voi myös tarvittaessa hakea vesisäiliöstä, joka sijoitetaan Kaivokatu 21 sekä Piispankatu 24 kohdalla. Johtotyön seurauksena voi esiintyä veden laatuhäiriöitä […]
Paistettuja muikkuja, pannuilla ritiseviä räiskäleitä, markkinamyyjien kilvoittelua asiakkaiden huomiosta, leppoisaa käyskentelyä kojujen välissä ja maistiaisia…