Siirry sisältöön

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 20.1.2026

Kaupunkikehityslautakunta hyväksyi omalta osaltaan Hermanninsaaren asemakaavan Kaupunkikehityslautakunta päätti kokouksessaan hyväksyä vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin. Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy asemakaavan 462 Hermanninsaari Grundsundet kaupunginosissa 33 ja 34. Porvoon kaupunki on valmistellut asemakaavaa Hermanninsaaren pohjoisosassa sijaitsevalle Grundsundetin alueelle. Suunnittelualue on noin 8 hehtaarin kokoinen ja se sijaitsee noin kuuden kilometrin […]

Vastaa kyselyyn Porvoon joukkoliikenteestä

Porvoon kaupungin joukkoliikenne on uudistunut kuluneen vuoden aikana ja kaupunki haluaa selvittää käyttäjien tyytyväisyyttä Porvoon bussin palveluun sekä valmiutta joukkoliikenteen käyttöön. Kysely koskee Porvoon kaupungin sisäistä joukkoliikennettä eli paikallis- ja saaristoliikennelinjoja sekä Kyläkyytiä. Kysely ei siis koske esimerkiksi Porvoon ja Helsingin välisiä yhteyksiä. Kysely on tarkoitettu kaikille, jotka liikkuvat Porvoossa riippumatta siitä, käyttääkö tällä hetkellä […]

Keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaava nähtäville – Osallistu ja anna palautetta

Porvoon tulevien vuosikymmenien kehitykseen merkittävällä tavalla vaikuttava uusi keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaava tulee nähtäville tammikuun 14. päivä ja sen nähtävilläolo jatkuu helmikuun 16. päivään asti. Tammi-helmikuun aikana järjestetään vuorovaikutustilaisuuksia eri puolilla Porvoon taajama-aluetta. Mielipiteen kaavaluonnoksesta voi jättää kirjallisesti kaupungin kirjaamoon tai vastaamalla kaupungin verkkosivuilla kyselyyn.

Runkojohtojen rakennustyöt Hermanninsaaren ja Emäsalon välillä etenevät – 7.1. alkaa kaivuutyöt Lossipaikalta kohti Lossipolkua

Uuden vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Hermanninsaaren ja Emäsalon välillä etenee suunnitellusti. Meriosuuden johdot ja paineviemärit ovat valmistuneet ja noin 4 000 metriä johtoa on asennettu. Seuraavaksi valmisteltiin Emäsalon rantautumiskohta, jossa johdot porattiin meren suuntaan. Tammikuun 7. päivä työryhmä aloittaa kaivuutyöt Lossipaikalta kohti Lossipolkua. Kaivettava matka on noin 300 metriä, ja tämän osuuden arvioitu valmistumisaika on […]

Joulukuun aikataulut asiakaspalvelussa ja työmailla

Asiakaspalvelu Asiakaspalvelumme on suljettuna joulukuussa 22.-28.12 välisenä aikana, mutta vesihuollon mahdollisiin vika- ja häiriötilanteisiin liittyvissä asioissa palvelemme keskeytyksettä. Yhteystiedot löytyvät Porvoon veden kotisivuilta. VikailmoituksetYhteystiedot Huomaathan, että voit tehdä verkkosivujemme kautta ajanvarauksen tapaamiseen silloin kun sinulle sopii. Tapaamisen voi sähköisen ajanvarauksen kautta tehdä Mestarintien toimistollemme, Teams-verkkotapaamiseen tai puhelinsoittoon. Työmailla tapahtuu Talvella työt jatkuvat, mutta joulu- ja […]

Kestävä kehitys -

Asiakaskysely kaupungin hallinnoimien tilojen käytöstä ja niiden tarpeista

Haluamme kehittää kaupungin hallinnoimien tilojen käyttöä ja varmistaa, että ne palvelevat mahdollisimman hyvin porvoolaisia. Kyselyn tavoitteena on selvittää, minkälaisia tarpeita erilaisten tilojen vapaa-ajan käytölle asukkailla, seuroilla ja yhdistyksillä on, sekä minkälaista hintatasoa odotetaan tiloilta. Tavoitteenamme on kasvattaa kaupungin hallinnoimien rakennusten ja tilojen käyttöastetta, erityisesti normaalin käyttöajan ulkopuolella. Kyselyyn vastataan nimettömästi, siinä ei kerätä henkilötietoja, eikä […]

Viemäreiden kartoitus Valle Rosenbergin kujalla 15.12. – tie suljetaan väliaikaisesti liikenteeltä

Porvoon vesi kartoittaa viemärikaivoja Valle Rosenbergin kujalla. Viemärikaivot eivät ole näkyvissä, joten kaivonkannet kaivetaan esille sekä nostetaan katutasolle kahdessa kohdassa. Tämä helpottaa mahdollisia tulevia kunnossapitotöitä. Kaivutyön yhteydessä katu suljetaan liikenteeltä väliaikaisesti. Kartta Kaivutyö suoritetaan maanantaina 15.12. klo 9–14 välisenä aikana. Pyydämme asukkaita tarvittaessa pysäköimään autoja sinä aikana Tynnyrintekijänmäen ja Itäisen Pitkäkadun risteyksessä olevalle hiekkakentälle. Pahoittelemme […]

Vesijohtovuotoepäily Bjurböle-Fagesta-Voolahti-Grännäs alueella

Porvoon vesi yrittää paikantaa mahdollista vesijohtovuotoa kartalla merkityllä alueella. Paikannustyön aikana joudumme sulkemaan venttiilejä väliaikaisesti, jolloin osa kiinteistöistä saattaa jäädä ilman vettä. Vedenjakelukatkokset kestävät noin 15-20min kerralla. Näitä lyhyitä vesikatkoksia voi esiintyä työpäivän aikana. Mikäli epäilette tai havaitsette vuotoa alueella, pyydämme olemaan yhteydessä Porvoon veden vikailmoitusnumeroon. Vuodonetsintä jatkuu maanantaina, mikäli vuotoa ei paikallisteta tänään. Vuodon […]