Siirry sisältöön

Porvoon Jokikarnevaaleissa nautitaan ulkoilmaelokuvista ja konserteista sekä herkutellaan ja viihdytään yhdessä

Lauantaina 31.8. klo 12–22.30 järjestetään toista kertaa Porvoon Jokikarnevaalit -tapahtuma keskustan ja jokirannan alueella. Tapahtuma levittäytyy pääsääntöisesti Aleksinpuistosta Taidetehtaan rantatielle.
Alueelle tuodaan tuttuun tapaan Porvoon kaupungin puisia myyntikioskeja, joissa on pientä elintarvike- sekä käsityömyyntiä. Taidetehtaan rantakadulle sijoitetaan street food –myyntipisteitä, jotka palvelevat ulkoilmaelokuvien ja konserttien kävijöitä.

Neuvontatilaisuus pääkirjastolla 13. elokuuta: Näin käytät Porvoon paikallisliikenteen matkalippujen ostoon tarkoitettua puhelinsovellusta

Porvoon kaupunki järjestää yhdessä Matkahuollon kanssa neuvontatilaisuuden, jossa voit saada apua ja neuvontaa Matkahuollon palveluista liittyen bussilippujen ostoon ja reittihakutoimintoon.
Tilaisuus järjestetään pääkirjastolla tiistaina 13. elokuuta. Tilaisuuksia järjestetään kaksi: ensimmäinen klo 13–15 ja toinen klo 16–18.