Kesäloma lähestyy – vielä on tilaa leireillä ja retkillä
Osa Porvoon kaupungin järjestämistä kesäleireistä on jo täynnä, mutta vielä on tilaa muutamilla leireillä ja retkillä.
Osa Porvoon kaupungin järjestämistä kesäleireistä on jo täynnä, mutta vielä on tilaa muutamilla leireillä ja retkillä.
Varma kevään merkki on tulevat yhteisölliset aluetapahtumat Gammelbackassa ja Kevätkummussa.
Porvoon Länsirannan alueelle rakentuu uusi Tehtaanpuiston puutalot -niminen kortteli, joka sijoittuu Länsirannan eteläosaan Taidetehtaankadun ja Kultalistankadun risteyksen luoteispuolelle. Nyt järjestettävän portfoliohaun tarkoituksena on löytää yksi taiteilija toteuttamaan teos tai teoskokonaisuus kortteliin.
Osana valtakunnallista teemaviikkoa Kulttuuripaja Kosmos ja Ohjaamo Porvoo järjestävät yhteistyössä nuorten tuottaman maksuttoman taidenäyttelyn, jonka teemoina ovat mielenterveys, mielen hyvinvointi ja yhteys.
Elinvoimalautakunta käsittelee kokouksessaan 14.5. päätöstä vuoden 2024 kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustuksista ja kansalaisopiston opistolaiskuntien avustuksista, yhteisöllisyyden avustuksista sekä taitelija-apurahasta. Yhteensä päätösesityksessä jaetaan avustuksia ja apurahaa 870 973 euroa porvoolaisten yhdistys-, seura-, vapaaehtois- ja kulttuuritoimintaan. Kyseiset avustukset ovat olleet haettavissa ePorvoo-palvelun kautta maaliskuussa.
Porvoon kaupunki selvittää kevään ja kesän aikana minkälaisia virkistyskäyttötarpeita Virvikiin kohdistuu tulevaisuudessa.
Porvoon kaupungin ja seurankunnan nuorisotyöntekijät päivystävät vappuaattona 30.4.2024 klo 18–02 välisenä aikana.
Lapsiperheiden keskuudessa suosion saavuttanut Luova lauantai -tapahtuma järjestetään Taidetehtaalla kolmatta kertaa 27. huhtikuuta klo 10–14.
Porvoon kaupunki hakee jälleen nuoria muusikoita kesäkulttuuriprojektiin, joka täyttää Porvoon äänimaailman ja katukuvan elävällä musiikilla.
Maanantaina 22. huhtikuuta kokoontuva elinvoimalautakunta käsittelee esitystä, jossa ehdotetaan, että lautakunta tarkastelisi elinvoiman toimialan siirtymistä avustuksista kumppanuusmalliin museoavustuksen, kulttuurin yleisavustuksen ja taiteen perusopetuksen avustuksen osalta sekä selvittäisi vaihtoehtoja kumppanuuksien haku- ja neuvottelumenettelyihin.