Skip to content

Hammashoitoa keskitetään Näsiin

Linnajoen, Myllymäen ja Pääskytien kouluilla sijaitsevien hammashoitoloiden toimintaa ehdotetaan siirrettäväksi Näsiin. Näsin hoitolaan on tarkoitus remontoida tätä varten lisää hoitohuoneita. Liikuteltavan hoitoyksikön avulla suun hoidon palveluita voidaan viedä jatkossa useammille kouluille ja vanhusten palvelutaloihin. Sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 15. elokuuta.

Porvoon suun terveydenhoitoon kuuluu tällä hetkellä päähoitola Näsin terveyskeskuksen yhteydessä ja neljä pienempää hoitolaa koulujen yhteydessä. Näsissä voidaan remontoida nykyisistä hallinnon tiloista neljä uutta hoitohuonetta, mikä mahdollistaa kolmen hoitolan siirron. Remontointikustannusten arvio on 250 000 euroa. Jatkossa myös Lyseopuiston hammashoitolan siirtämistä Näsin hoitolan yhteyteen selvitetään.

– Pienten hoitoloiden toiminnan siirtäminen Näsiin on taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevää ja näin voidaan parantaa hoidon saatavuutta kaikkien ikäryhmien osalta. Isommassa yksikössä eivät henkilöstön poissaolotkaan haavoita toimintaa yhtä paljon, toteaa palvelujohtaja Kati Liukko. 

Suun terveydenhuoltoon on hankittu aiemmin liikuteltava hoitoyksikkö. Liikuteltavaa hoitoyksikköä on jo kokeiltu vanhusten palvelutaloilla. Liikuteltava yksikkö sopii hyvin myös kouluilla tehtäviin tarkastuksiin. Siirrettävän hoitoyksikön avulla tehtävät tarkastukset voitaisiin ulottaa jokaiselle koululle, mikä lisää alakoululaisten tasa-arvoa.

– Sujuva suuklinikka -malli otettiin käyttöön huhtikuussa ja se on osoittautunut todella toimivaksi. Tätäkin palvelumuotoa pystytään edelleen kehittämään, kun toimintaa ja henkilöstöä keskitetään samoihin tiloihin. Olisi tarkoituksenmukaista saada myös yläkoululaiset mukaan Sujuva suu -toimintaan, jolloin heillä on mahdollisuus selvitä kertakäynnillä koko hammashoidostaan. Tämä parantaa hoitotuloksia, sillä varsinkin yläkoululaiset jättävät usein tulematta hoitokäynneille, Liukko kertoo.

Lisätiedot:

Palvelujohtaja Kati Liukko, aikuisten palvelut, puh. 040 489 1763 kati.liukko@porvoo.fi

 

9.8.2017 11:28