Siirry sisältöön

Vesijohtovuoto Hollituvantiellä Eestinmäessä 20.7.

Vesilaitos on havainnut vesijohtovuodon Hollituvantiellä Eestinmäen päiväkodin kohdalla. Korjaustyöt aloitetaan kohta. Pyrimme suorittamaan korjaustyön niin ettei vesijohtoa jouduta sulkemaan. Mikäli johto joudutaan sulkemaan, tiedotetaan asiasta uudestaan. Johtotyön seurauksena voi esiintyä veden laatuhäiriöitä (ruosteista ja sameaa vettä, ilmaa vesijohdossa) parin vuorokauden ajan lähialueella. Asiakkaita pyydetään ottamaan huomioon laatuhäiriöiden mahdollisuus vedenkäytössään ja tarvittaessa juoksuttamaan vettä hetken ajan, […]

Vedenkulutus Porvoossa ennätyssuurta

Vedenkulutus Porvoossa on tänä kesänä ollut ennätyssuurta. Keskiarvon mukaan vettä pumpataan verkostoon normaalisti noin 10 800m3 päivässä. Keskiarvo kuluvan vuoden kesäkuussa ja heinäkuun alussa on ollut 12 700m3 päivässä. Juhannusviikolla pumpattiin ennätysmäärä vettä verkostoon jopa 14 400m3 päivässä. Poikkeuksellisen lämmin ja sateeton jakso on lisännyt ihmisten vedenkulutusta. Myös korona ajan lisääntynyt vapaa-ajanvietto sekä etätyö kesäasunnoilla on lisääntynyt. Mahdollisesti […]

Hoitokokeilu viheralueiden monimuotoisuuden lisäämiseksi saa jatkoa

Porvoon kaupunki käynnisti viime vuonna luontopohjaiseen viherkunnossapitoon liittyvän hoitokokeilun, jolla pyritään lisäämään lajiston monimuotoisuutta ja elinympäristöjä mesipistiäisille sekä muille pölyttäjille vähentämällä nurmikon leikkuukertoja. Luontopohjaista viherkunnossapitoa kokeiltiin viime vuonna Kevätkummussa ja Gammelbackassa. − Hoitokokeilu oli onnistunut ja kuntalaisilta saatu palaute oli pääosin myönteistä. Kuntalaiset ovat heränneet luontokatoon ja alkaneet vaatia toimia sen ehkäisemiseksi, kertoo kaupungin vastaava […]

Tarjouskilpailua padel-hallin rakentamiseksi muutetaan

Porvoon kaupungin käynnissä olevaa kilpailutusta Kokonniemeen sijoittuvan padel-hallin rakentamiseksi laajennetaan siten, että alueelle on mahdollista sijoittaa padelin lisäksi tiloja muille mailapeleille sekä muita liikuntatiloja. Noin 6500 m2 suuruinen alue sijaitsee Uusimaa-areenan eteläpuolella ja sen maksimirakennusoikeus on 8500 m2. Nyt on myös mahdollista vuokrata vain osa alueesta. Kilpailutusta on jatkettu elokuun loppuun saakka. − Kokonniemen urheilukeskuksen […]

Porvoon veden vesipostien ja -pisteiden käyttö

Porvoon vesi suunnittelee vedenmyyntipistettä missä esim. yritykset voivat tulevaisuudessa hakea vettä. Tällä hetkellä monet ovat käyttäneet epävirallisia vesiposteja mistä ovat hakeneet vettä. Porvoon vesi on nyt lukinnut kaikki isot vesipostit, jotta vedenhaku olisi hallitumpaa eikä aiheuttaisi vedenlaatuhäiriöitä verkostossa. Vesiposti osoitteessa Mestarintie 2 pidetään kuitenkin toistaiseksi auki. Mestarintiellä on sekä isompi vesiposti mistä voi hakea vettä […]

Porvoon veden asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset

Vesihuollon asiakastyytyväisyystutkimus toteutettiin aikavälillä 27.4. – 9.5.2021. Tutkimuksen sähköpostikutsun saaneista 2629 asiakkaasta 726 vastasi kyselyyn ja vastausaktiivisuus oli 27,6 %. Tutkimuksen tulosten mukaan kokonaisarvosanaksi vesi- ja viemärihuollosta oli 4,2 (asteikolla 1-5) mikä on todella hieno arvosana. Tutkimuksessa tiedusteltiin myös tekstiviestitiedottamisen hyödyllisyydestä häiriötilanteissa. Asteikolla 4-10 palvelu sai arvosanan 9,02. Tulosten mukaisesti asukkaat kokee kyseisen palvelun todella […]

Vedenjakelukatkos Emäsalossa 22.6.

Vesilaitos suorittaa kytkentätöitä Emäsalossa 22.6. Lyhyt vedenjakelukatkos on odotettavissa välillä klo 11–15. Vesijohto suljetaan johtotöiden ajaksi. Asukkaita kehotetaan ottamaan vettä talteen ennen kuin työ alkaa. Asukkaita on tiedotettu myös tekstiviestitse. Alueelle asennetaan siirrettävä paineenkorotusasema, joka auttaa ylläpitämään paineen verkostossa paremmin Emäsalon länsiosissa. Paineenkorotusasema on määrä ottaa käyttöön huomenna 23.6. Kartta alueesta missä vesi suljetaan Johtotyön […]