Vastaa kyselyyn – millaista toimintaa Ritarinpuiston vanhan skeittipaikan tilalle?
Huhtisissa sijaitseva Ritarinpuiston skeittipaikka jouduttiin purkamaan huonokuntoisena syksyllä 2023.
Huhtisissa sijaitseva Ritarinpuiston skeittipaikka jouduttiin purkamaan huonokuntoisena syksyllä 2023.
Porvoon toinen osallistuva budjetointi on edennyt äänestysvaiheeseen. Yhteensä 178 ideaa arvioitiin ja niistä 39 on nyt edennyt äänestykseen.
Porvoon vanhusneuvosto järjestää kevään aikana seminaarin luonnon vaikutuksista vanhuksiin, keskustelutilaisuuden ikäihmisten asumisesta ja yksinäisyydestä ja ikäihmisten liikuntatapahtuman Kokonniemessä.
Myös tänä vuonna paljon ideoita vapaa-aikaan ja kaupunkiympäristöön liittyen Ideointivaihe alkoi 16.1. ja päättyi 6.2. Porvoon toisessa osallistuvassa budjetoinnissa toteutetaan kaupunkilaisten ideoita 50 000 euron edestä vuonna 2024. – Ideoita tuli taas runsaasti, vaikka viime vuoden määrästä jäädään selvästi. Porvoolaiset ja muut Porvoon asioista kiinnostuneet ovat edelleen halukkaita kehittämään Porvoota kaupunkina ja sen lähiympäristöä sekä […]
Porvoon yläkouluikäiset äänestivät presidenttiehdokkaita nuortenvaaleissa 8–11.1 2024. Oppilaat saivat aidon kokemuksen äänestämisestä. Äänestäminen tapahtui kaupungintalolla äänestämässä, Pääskytien koulu äänesti koulullaan.
Suurin osa Porvoon 2023 osallistuvan budjetoinnin toteutuksista ovat valmistuneet, osa on suunnitteilla ja toteutus tapahtuu kevätkaudella. Vuoden 2024 osallistuva budjetoinnin ideoita kerätään 16.1.–6.2.
Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28. tammikuuta ja vaalien ennakkoäänestys järjestetään 17.–23.1.2024. Samana aikana järjestetään kotiäänestys, johon tulee ilmoittautua alla olevien ohjeiden mukaan.
Porvoon kaupungin järjestämässä osallistuva budjetointi -hankkeessa toivottu kaupungin johtavien viranhaltijoiden tapaaminen järjestetään joulukuussa Porvoon tunnelmallisella joulutorilla.
Porvoon koulu- ja päiväkotiruokailuun panostettiin lisämäärärahalla vuonna 2023. Rahoilla muun muassa parannettiin leipävalikoimaa, lisättiin kalaruokia ja jälkiruokia, tarjottiin leikkeleitä tai juustoa keittopäivinä ja monipuolistettiin salaattipöytää. Lisäksi määrärahoja käytettiin myös joidenkin ruokasalien järjestelyjen parantamiseen.
Porvoon kaupungin perusopetus- ja lukiokoulutuspalvelut järjestivät syksyllä kyselyn lukuvuoden työ- ja loma-ajoista. Kyselyyn sai vastata suomen- ja ruotsinkieliset oppilaat, niiden huoltajat ja koulujen henkilökunta. Enemmistö kannatti viikon mittaista syyslomaa.