Skip to content

Valaistaan, liputetaan ja kahvitellaan Suomen kunniaksi

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlat huipentuvat joulukuun alussa itsenäisyyspäivän viikolla.

Valtakunnallinen Suomi 100 -organisaatio kehottaa porvoolaisia, kuten muitakin Suomen kansalaisia ja Suomen ystäviä juhlistamaan päivänsankaria itselleen mieluisalla tavalla. Juhlia voi esimerkiksi osallistumalla kolmeen valtakunnalliseen tekoon sekä aattona 5. joulukuuta että itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Näitä tekoja ovat: kahvittele, valaise ja liputa.

Kahvittele

Kahvittelulla on erityinen sija suomalaisessa kulttuurissa. Jos nautit iltapäiväkahvit 5. joulukuuta kello 14, kuulut siihen suureen joukkoon, joka juhlistaa samaan aikaan merkkivuottaan viettävää Suomea. Juhlakahvit voit nauttia kotona, työpaikalla, kahvilassa, naapurin seurassa tai vaikkapa rauhallisesta hetkestä yksin nauttien. Tuona päivänä teet sen Suomen syntymäpäivän kunniaksi!

Liputa

Suomen lipun voi tänä vuonna nostaa poikkeuksellisesti salkoon jo 5. joulukuuta kello 18 ja juhlaliputusta voi jatkaa aina itsenäisyyspäivän iltaan kello 22 asti. Lippu tulee kuitenkin valaista pimeän ajaksi. Porvoossa liput liehuvat ainakin kaupungintalon katolla ja Taidetehtaalla.

Valaise

Itsenäisyyspäivän kynttilät kuuluvat perinteisesti itsenäisyyspäivän viettoon. Sytytä illalla kello 18 kaksi kynttilää ikkunalle ja nauti kynttilöiden luomasta rauhallisen juhlavasta tunnelmasta.

Porvoon kaupungintalo valaistaan sinivalkoisin valoin itsenäisyyspäivänä. Myös Porvoon vesi valaisee Hamarin ja Myllymäen vesitornit näyttävästi. Vesitornien valot sytytetään joulukuun alussa, ja ne jäävät valaisemaan Porvoon kaupunkisiluettia. Vesitornien valaistus on Porvoon veden pysyvä lahja kaupunkilaisille. Juhlamieltä kaupunkikuvaan tuovat myös uudet jouluvalot, joiden toteutus on kuntatekniikan suurimpia Suomi 100-juhlavuoden investointeja.

Porvoolaiset lukiolaiset ja partiolaiset sytyttävät Porvoon sankarihautausmaalla jokaisen sankarivainajan haudalle muistokynttilän aamupäivällä itsenäisyyspäivänä. Kaikkiaan 441 kynttilää tuo arvokkaan tunnelman pitkälle iltaan asti.

Myös Porvoon tuomiokirkko juhlavalaistaan itsenäisyyspäivänä klo 16–24 sinivalkoisin valoin. Porvoon seurakuntayhtymä, Porvoon suomalainen seurakunta ja Borgå svenska domkyrkoförsamling haluavat näin juhlistaa satavuotista Suomea ja muistaa sotiemme veteraaneja.

Kirjaston Etkot ja muita juhlia

Kirjastoissa eri puolilla maata ja myös Porvoon kaupunginkirjastossa vietetään itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta Etkoja klo 12–13. 100-vuotista Suomea juhlitaan kirjastotansseissa tanssien ja kuunnellen suomalaista musiikkia itsenäisyytemme ajalta. Ohjelmaan kuuluu myös Suomi 100 -musiikkinäyttely ja kahvitarjoilu.

Suuria aattopäivän tapahtumia 5. joulukuuta on myös Säätytalolla Helsingissä vietettävä pääministeri Juha Sipilän isännöimä lasten itsenäisyysjuhla, johon on kutsuttu kaksi 10-vuotiasta edustajaa kaikista Suomen kunnista. Porvoosta juhliin osallistuvat Luukas Kankaanpää ja Erin Johansson Hinthaaran suomen- ja ruotsinkielisestä koulusta. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Lapsiasiainvaltuutettu ja valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -organisaatio.

Suomi 100 on valittu Porvoon kaupungissa yhteiseksi monialaiseksi teemaksi tälle lukuvuodelle ja juhlavuosi on näkynyt monin tavoin kouluissa, päiväkodeissa, oppilaitoksissa ja hoitolaitoksissa. Itsenäisyyspäivän alla koulut ja päiväkodit viettävät Suomi 100 -teemaisia juhlia, joiden ohjelmassa on mm. oppilaiden ja lasten esityksiä, työpajoja, taidenäyttelyitä ja tietenkin tanssia.

Koko viikon ohjelma 

Lisää vinkkejä Suomen muistamiseen:

Tule mukaan juhlimaan, kahvita, liputa, valaise jo 5.12.

Miten luon juhlatunnelman

Lisätietoja:

kulttuurikoordinaattori Sini Kallio, puh. 040 676 3005, sini.kallio@porvoo.fi

Lasten itsenäisyyspäivänjuhla Helsingissä

27.11.2017 11:47

Tunnisteet: Suomi 100