Siirry sisältöön

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 7.4.2026 (tiedotteeseen tehty lisäys 8.4.2026)

Lautakunta hyväksyi maankäytön toteutussuunnitelman 2026–2032 Kaupunkikehityslautakunta päätti kokouksessaan hyväksyä maankäytön toteuttamissuunnitelman vuosille 2026–2032 ja lähettää sen tiedoksi elinvoimalautakunnalle, kaupunginhallitukselle sekä kaupunginvaltuustolle. Lautakunta myös totesi, että suunnitelman osat ovat ohjeellisia ja suunnitelmaa tarkennetaan vuosittain. Maankäytön toteuttamissuunnitelman (MATSU) tarkoitus on ohjata asuntotuotantoa ja työpaikkarakentamista mahdollistavaa maankäytön toteuttamisketjua. Tällä toteuttamisketjulla tarkoitetaan maan hankintaa, kaavoitusta, kunnallistekniikan ja muiden yleisten […]

Kokonniemen jäähalli toistaiseksi suljettu

Kokonniemen jäähallissa tapahtui varhain lauantaiaamuna 4. huhtikuuta ammoniakkivuoto. Itä-Uudenmaan pelastuslaitos paikansi vuodon jäähdytyskoneistoon. Tilanne oli ohi jo aamupäivän aikana, eikä siitä aiheutunut vaaraa ympäristölle eikä ihmisille. Jäähallissa ei ollut käyttäjiä vuodon aikaan. Jäähalli on kuitenkin jouduttu tilanteen vuoksi sulkemaan toistaiseksi, sillä vuodon syynä on ammoniakki-glykolilämmönvaihtimeen tullut vika, joka edellyttää kyseisen osan vaihtamista. – Tilasimme välittömästi […]