Siirry sisältöön
Linnamäki -

Historiallisen Porvoon Linnamäen vesilaitoksen saneeraus- ja purkutyöt etenevät raskaspurku vaiheeseen

Linnamäen vedenottamon saneeraus- ja purkutyöt on aloitettu kesällä. Rakennuksen vanhempi osa tullaan säilyttämään ja työt toteutetaan Museoviraston hyväksymän suunnitelman mukaisesti kunnioittaen historiallista rakennusta. Laitos on osa Porvoon kannalta tärkeää vesihuoltoa. Työt alkoivat rakennuksen sisäisillä töillä touko-kesäkuun vaihteessa. Lokakuun 6.päivä aloitetaan rakennuksen ulkopuolinen raskaspurku ja työ valmistuu arviolta marraskuun loppuun mennessä. Urakoitsija suorittaa pölyn torjuntaa mm. […]

Kouluterveyskyselyn tulokset julki – määrätietoinen työ näkyy lasten ja nuorten hyvinvoinnissa

Valtakunnallisesti toteutettavan kouluterveyskyselyn vuoden 2025 tulokset on julkaistu. Kyselyn tulokset kertovat lasten ja nuorten kokemuksesta omaan hyvinvointiin liittyvissä aiheissa. Porvoossa lasten ja nuorten hyvinvoinnissa on tapahtunut useita myönteisiä muutoksia kahden vuoden takaiseen verrattuna esimerkiksi elämään tyytyväisyydessä, yksinäisyyden vähenemisessä ja keskusteluyhteyden parantumisessa vanhempiin. Porvoon tulokset näyttävät, kuten koko valtakunnassa, että lasten ja nuorten keskuudessa on myös paljon koulu-uupumusta, arjen kuormittavaksi kokemista sekä haasteita arjen hallinnassa.

Runkojohtojen rakennustyöt Hermanninsaaren ja Emäsalon välillä alkavat – parannuksia jäteveden käsittelyyn ja vedenjakeluun

Porvoon veden toimeksiannosta Vesihaka Oy aloittaa vesijohdon ja paineviemärijohdon rakennustyöt välillä Hermanninsaari – Emäsalo viikolla 40 valmistelevilla töillä. Rakennettavan verkoston pituus on noin 4,3 km ja urakkahinnan arvo noin 1,4 miljoonaa euroa. Pääosa linjasta asennetaan merenpohjaan. Verkosto rakennetaan Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamon kohdalta Holsteinkujan panospuhdistamolle asti. Kun uusi paineviemäri saadaan käyttöön, Holsteininkujan panospuhdistamo muutetaan pumppaamoksi ja alueen […]

Kasvun ja oppimisen lautakunnan päätökset 24.9.2025

Talousarvio 2026 Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kasvun ja oppimisen toimialan talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2026–2028 hyväksytään. Talousarvio pysyy valmistellusti raamin mukaisena. Lautakunta esitti teknisluonteisia tekstin täsmennyksiä kolme kappaletta talousarvioon, jotka sivistysjohtaja hyväksyi omaan esitykseensä. Näillä ei ole talousvaikutuksia. Mm. täsmennettiin, että Gammelbackaan tulevan uuden koulun nimi on Peipon koulu. Lähikoulun osoittaminen […]

Porvoon kaupungin lupa- ja valvontalautakunnan päätökset 23.9.2025

Rakennusjärjestyksen uudistaminen Lupa- ja valvontalautakunta päätti asettaa Porvoon uuden rakennusjärjestysehdotuksen nähtäville. Samanaikaisesti pyydetään lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Lisäksi rakennusjärjestyksen uudistamistyöryhmä järjestää kaksi tilaisuutta, joista kerätään kommentit sekä jätetyt muistutukset osaksi jatkovalmistelua.Pykälä tarkastettiin heti. Lupa- ja valvontalautakunnan vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2027-2028 taloussuunnitelma Lupa- ja valvontalautakunta päätti merkitä tiedokseen ympäristöterveysjaoston talousarviokäsittelyn ja päätti esittää […]

Kaupunginhallituksen päätökset 22.9.2025

Vanhan Porvoon rakennuslupatyöryhmän jäsenten valinta Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti asettaa Vanhan Porvoon rakennuslupatyöryhmän kaupunginhallituksen toimikaudeksi seuraavalla tavalla: Lisäksi kaupunginhallitus valitsi toimikuntaan neljä luottamushenkilöjäsentä: Vastaus valtuustoaloitteeseen, eturistiriidat – ohjeistus ja koulutus Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. Muut asiat Muut asiat kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esitysten mukaisesti.

Noriken vesilaitos otettu taas käyttöön 19.9.

Noriken vesilaitos otettiin väliaikaisesti pois käytöstä 13.8. Laitoksen lähtevässä vedessä ei todettu laatupoikkeamia eikä laitoksen UV- tai kloorausdesinfiointilaitteistoissa ollut toimintahäiriöitä. Tähän varotoimenpiteeseen ryhdyttiin kuitenkin koska Noriken raakavesikaivoista otetuissa näytteissä havaittiin kohonneita mikrobipitoisuuksia. Viimeisten näytetulosten perusteella kohonneita mikrobipitoisuuksia raakavesikaivoissa ei ole enää esiintynyt, joten laitos on otettu taas normaalisti käyttöön 19.9. Käyttöönoton myötä mahdolliset painevaihtelut välillä […]