Siirry sisältöön

Vesihuoltoa parannetaan saneeraamalla vesihuoltoverkostoa Velkalassa

Porvoon vesi käynnistää vesihuoltoverkoston saneeraustyöt Vaskenvalajankadulla välillä Kevätkummuntie-Sannaistenkatu viikolla 33, valmistelevia töitä tehdään jo viikolla 32. Saneeraustyö alkaa väliaikaisten tonttivesijohtojen rakentamisella. Töiden arvioidaan kestävän vuoden 2026 keväälle. Asfaltointi ja viimeistelytyöt voi jäädä alkukesään 2026. Saneeraustyö aiheuttaa muutoksia liikenteessä työmaan kohdalla. Työn aikana saneerattavalla kadulla ei voi pysäköidä autoja. Pääsääntöisesti ajo tonteille järjestetään väliaikaisilla reiteillä, mutta […]

Mestarintien toimipiste aidataan turvallisuussyistä – aidan sekä porttien rakentaminen aloitetaan elokuussa

Porvoon vesi on viimeisten vuosien aikana panostanut turvallisuuteen. Eri kohteille on asennettu aitoja sekä kameravalvontaa lisätty ja kulunvalvontaa tehostettu. Porvoon veden toimipiste osoitteessa Mestarintie 2 Tarmolassa tullaan myös turvallisuussyistä aitaamaan. Toimipisteellä sijaitsee Porvoon veden toimisto sekä huoltokeskus, joten kyseessä on tärkeän vesihuoltoinfran ja vesihuoltotoiminnan suojaamisesta. Rakennustyöt aloitetaan nyt heti elokuun alussa ja urakka-aika on syyskuun […]

Noriken vesilaitos otettu taas käyttöön 24.7.

Noriken vesilaitos otettiin väliaikaisesti pois käytöstä viime viikolla. Laitoksen lähtevässä vedessä ei todettu laatupoikkeamia eikä laitoksen UV- tai kloorausdesinfiointilaitteistoissa ollut toimintahäiriöitä. Tähän varotoimenpiteeseen ryhdyttiin kuitenkin koska Noriken raakavesikaivoista otetuissa näytteissä havaittiin kohonneita mikrobipitoisuuksia. Viimeisten näytetulosten perusteella kohonneita mikrobipitoisuuksia raakavesikaivoissa ei ole enää esiintynyt, joten laitos on otettu taas normaalisti käyttöön tänään. Käyttöönoton myötä mahdolliset painevaihtelut […]

Linnamäen vedenottamolla murtauduttu viikonlopun aikana

Porvoon veden Linnamäen varavedenottamolle on murtauduttu viikonlopun aikana. Porvoon vesi on tehnyt tapauksista rikosilmoituksen sekä informoinut asiasta Ely-keskusta. Tapauksella ei tällä hetkellä ole havaittu vaikutuksia vedentuotantoon. Vaikuttaisi että kohteessa on pelkästään tehty ilkivaltaa, paikkoja on rikottu ja sotkettu. Linnamäen vedenottamolla on käynnissä purkutyöt missä osa rakennuksesta puretaan. Purettavat osat ovat huonokuntoisia ja niiden säilyttäminen ei […]