Kaupunginhallitus käsittelee uudelleen huoltoasematontin myyntiä Hornhattulassa
Porvoon kaupunki on myymässä huoltoasematonttia Hornhattulassa Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslagille yhdellä miljoonalla eurolla.
Porvoon kaupunki on myymässä huoltoasematonttia Hornhattulassa Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslagille yhdellä miljoonalla eurolla.
Porvoon varhaiskasvatuksen uudet kaksikerroksiset tilapäistilat uimahallin tontilla osoitteessa Kaivokatu 7 ovat valmistumassa. Tiloihin muuttaa kolme suomenkielistä varhaiskasvatusryhmää helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa tiloissa aloittaa myös uusi ruotsinkielinen varhaiskasvatusryhmä. Näiden neljän ryhmien lisäksi tiloihin muuttaa myös perhetupa Ilonassa toiminut kerho sekä vauvatreffit.
Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus 2025 on valmistunut. Hyvinvointikertomus on kaupungin eri toimialojen yhdessä laatima tilannekuva kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niihin vaikuttavista tekijöistä.
Lupa- ja valvontalautakunnan toimintakertomus 2024 Lupa- ja valvontalautakunnan toimintakertomus sisältää lautakunnan alaisten palvelualueiden toimintakertomukset sekä ympäristöterveysjaoston alaisen palvelualueen toimintakertomuksen. Ympäristöterveysjaosto hyväksyi 30.1.2025 kokouksessaan toimintakertomuksen §10.Lupa- ja valvontalautakunnan toimintatuotot olivat tilinpäätös hetkellä 2,9 miljoonaa euroa kun vuodelle oli budjetoitu tuloja 2,5 miljoonaa euroa. Lautakunnan toimintakulut vuonna 2024 olivat 4,3 miljoonaa euroa, budjetin ollessa 4,7 miljoonaa euroa. […]
Rakennustekniikan insinööri (YAMK) Jarkko Vainionpää on valittu Kokonniemen liikuntakeskus Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa yhtiön toimitusjohtajan tehtävässä maaliskuun alussa.
Ero luottamustoimesta Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto myöntää Fredrik Böhmelle vapautuksen tarkastuslautakunnan jäsenen tehtävistä ja valitsee uuden jäsenen hänen tilalleen. Länsirannan leikkipuiston rakennuksen urakkatarjousten hylkääminen Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hylätä saadut urakkatarjoukset, koska ne ylittävät merkittävästi hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisen kustannusennusteen. Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintakertomukset 2024 ja toimintasuunnitelmat 2025 Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi Vanhus- ja vammaisneuvoston […]
Vuoden 2024 Porvoo-mitali myönnetään galleristi Hanna Kaarina Syrjäläiselle. Hanna Kaarina Syrjäläinen tunnetaan pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstään kuvataidenäyttelyiden ja taide- ja kulttuuritapahtumien järjestäjänä sekä matkailun edistäjänä Porvoossa.
Visit Porvoo konseptoi ja markkinoi toista kertaa toteutettavaa tapahtumakuplaa, joka rakennetaan Lundin aukiolle 16.5.–8.6.2025 klo 10–21 väliselle ajalle.
Kaupunkilaiset, työryhmät, taiteilijat ja kolmas sektori sekä alueen yrittäjät tai muut innokkaat toimijat voivat tuottaa omia sisältöjä tapahtumakuplaan.
Tapahtumakupla tarjoaa kenelle tahansa, joka on kiinnostunut kokeilemaan ja järjestämään jotain uutta, mahdollisuuden toteuttaa oman näköisensä tapahtuman maksutta Porvoon keskustassa.
Kaupunki on saanut palautteita Toukovuoren ja Kevätkumpu 3:n asukkailta linja 1:n reittimuutoksen jälkeen. Asukkaiden toiveiden mukaisesti kaupunki on päättänyt muuttaa linja 7:n reittiä palvelemaan paremmin Toukovuorta ja Kevätkumpu 3:sta.
Historiallinen Näsin kartano Porvoossa muuttuu Lasten kartano pop up -lastenkulttuurikeskukseksi helmi- ja maaliskuussa. Ovet aukeavat lauantaina 8. helmikuuta kun Pää pilvissä ja Vekkulit varaanit-näyttelyiden avajaisia vietetään klo 10–14. Avajaisjuhlassa voi myös osallistua non-stop-taidetyöpajoihin ja leikkiä vauvoille suunnitellussa Kukkuu! -huoneessa.