Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmä auttaa vanhemmuudessa eron jälkeen
Porvoon perheneuvolassa järjestetään loppusyksystä vertaistukiryhmä eronneille ja eropäätöksen tehneille vanhemmille.
Porvoon perheneuvolassa järjestetään loppusyksystä vertaistukiryhmä eronneille ja eropäätöksen tehneille vanhemmille.
Porvoon kansalaisopiston Monena-teatterikurssin nuorten ryhmä ”Teatteri Werner” on jo toista kertaa mukana valtakunnallisessa Nuori Näyttämö -hankkeessa. Yhteistyöteatterina on tällä kertaa Suomen Kansallisteatteri.
Sannäs skolan ja Ilolan koulun väistötilat on tilattu, ja koulut saavat tarvittavat tilapäistilat käyttöönsä vuodenvaihteessa. Sannäs skolalle tulee noin 800 neliömetrin kokoinen väistötilakokonaisuus ja Ilolan koululle tulee pieni väistötila korvaamaan käytöstä poistettavia henkilökunnan tiloja.
Peipon koulussa vaihdettiin kesällä lattiapäällysteet viidessä luokkahuoneessa ja samalla koulun lämmitysjärjestelmää parannettiin. Koulun sisäilmatyöryhmä kokoontui syyskuun puolivälissä seuraamaan tilannetta.
Auton vapaapäivää vietetään Porvoossa tiistaina 22. syyskuuta 2020. Kauppatorilla on kuntatekniikan, nuorisopalveluiden, nuorisovaltuuston, liikuntapalveluiden ja poliisin edustajia kello 10–17.
Porvoon kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut järjestävät koululaisille ja perheille monenlaista toimintaa syyslomalla 14.–18. lokakuuta. Ohjelma toteutetaan turvallisuus huomioiden, joka käytännössä tarkoittaa muun muassa tehostettua siivousta hyvän hygienian ylläpitämiseksi. Joissakin tapauksissa osallistujapaikkoja on rajoitettu turvavälien turvaamiseksi. Koronatilannetta seurataan ja ohjelmaan tehdään tarpeen tullen muutoksia.
Nuorisotila Zentrassa ja Kevätkummun Kantele-talolla käynnistyvät koko lukuvuoden kestävät maksuttomat kerhot. Zentrassa kokoontuu keskiviikkoisin bändikoulu ja Kantele-talolla torstaisin savityökerho.
Nuorisotyön viikolla 7.–13.9.2020 nostetaan valtakunnallisesti esille nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi. Viikon aikana vietetään muun muassa avointen ovien päiviä kaupungin kolmella nuorisotilalla ja järjestetään ohjelmaa kaikenikäisille, erityisesti lapsille ja nuorille.
Porvoossa järjestetään syksyllä vertaistukiryhmä teini-ikäisten nuorten vanhemmille, jossa käsitellään teemoja, jotka koskettavat nuoren elämää sekä vanhemmuutta.
Waterworks on Porvoon nuorisopalveluiden järjestämä musiikkitapahtuma, jonka tähtinä loistavat nuorisopalveluiden bändikämpillä treenaavat yhtyeet ja artistit. Tapahtuma nähdään Taidetehtaan Tehdassalissa lauantaina 12.9. kello 17–22.