Siirry sisältöön

Sannaisten vesilaitoksen vedenottokaivojen saneeraus on valmistunut – veden klooraus on lopetettu

Lähtevän veden klooraus käynnistettiin Sannaisten vesilaitoksella 16.9. veden hygieenisen puhtauden varmistamiseksi vedenottokaivojen saneerauksen aikana. Vedenottokaivojen saneeraus valmistui viime viikolla, jonka jälkeen myös klooraus lopetettiin. Veden desinfiointi jatkuu normaaliin tapaan UV-desinfioimalla. Vesilaitos arvioi, että verkostoon syötetty kloori on jo kokonaan poistunut verkostosta.

Maksutonta pysäköintiä viikonloppuisin joulun alla

Jouluinen Porvoo on täynnä tapahtumia ja ostosmahdollisuuksia. Tule mukaan nauttimaan joulutunnelmasta! Joulun alla pysäköinti on ilmaista Porvoon kaupungin omistuksessa olevilla yleisillä pysäköintipaikoilla viikonloppulauantaisin 28.11., 5.12., 12.12., 19.12., 26.12. sekä 2.1.2021.  Tavoitteena on parantaa asiointimahdollisuuksia keskustassa juuri joulun vilkkaimpina ostospäivinä.  Aikarajoitusten noudattaminen kuitenkin koskee pysäköintipaikkoja, joissa on pysäköintiajan alkamisen osoittamisvelvollisuus.   Kaupunki muistuttaa, että maksullisista pysäköintipaikoista suurin osa on yksityisessä omistuksessa. Yksityiset tahot noudattavat […]

Vastaa kyselyyn joukkoliikenteen toimivuudesta

Porvoon kaupunki kysyy kuntalaisilta mielipidettä joukkoliikenteen toimivuudesta ja siihen liittyvistä tarpeista. Vastausten perusteella arvioidaan joukkoliikenteen kehittämistarvetta ja palvelutasopuutteita. Porvoon joukkoliikenteestä osa on markkinaehtoista ja osa on ostoliikennettä. Joukkoliikenne on tärkeä osa vähäpäästöistä liikennejärjestelmää, joka mahdollistaa esim. autottoman elämäntavan. Kaupunki selvittää, millä tavoin rajalliset resurssit pystytään kohdentamaan niin, että vaikuttavuus on mahdollisimman suuri niin ilmaston kuin […]

Vesijohtovuoto Sannaisissa Hagaborgin kohdalla 16.11.

Kaivutöiden yhteydessä on vesijohto vaurioitunut. Vesijohto on jouduttu sulkemaan. Korjaustyöt aloitetaan heti ja arvioidaan valmistuvan klo 16.00 menneessä. Netaksentiellä ja Rautapolulla jää n. 7-8 kiinteistöä ilman vettä korjaustyön ajaksi. Johtotyön seurauksena voi esiintyä veden laatuhäiriöitä (ruosteista ja sameaa vettä, ilmaa vesijohdossa) parin vuorokauden ajan lähialueella. Asiakkaita pyydetään ottamaan huomioon laatuhäiriöiden mahdollisuus vedenkäytössään ja tarvittaessa juoksuttamaan […]

Porvoon kaupunki tekee maastomittauksia Porvoossa

Porvoon kaupungin kaupunkimittausyksikkö on aloittanut maastotyöt kaavoituksen pohjakartan parantamiseksi Porvoossa kartan mukaisella alueella. Työn aikana kartoittajat liikkuvat pihoilla mittauslaitteiden kanssa väliaikaisesti ja turhaa haittaa välttäen. Työt alkoivat ilmakuvauksella toukokuussa 2020. Rajapyykkien kartoitus alkoi kesäkuussa. Lokakuussa aloitettiin täydennyskartoitustyöt, jotka jatkuvat ensi vuoden huhtikuuhun saakka. Maastossa mitataan muun muassa rakennuksia. Mittauksesta ei ilmoiteta erikseen asukkaille tai kiinteistönomistajille. […]