Siirry sisältöön

Sateet ja lumensulamisvedet ovat aiheuttaneet ylivuotoja 3.4.

Sateiden ja lumensulamisvesien takia on aiheutunut lyhyitä ylivuotoja Tarkkisten, Tuoksuherneentien, Veckjärventien sekä Laivurikadun jätevedenpumppaamoissa. Ylivuodot ovat ajoittuivat 3.4. klo 0:00-15:00 välisenä aikana. Tieto ylivuodoista on toimitettu ympäristönsuojeluviranomaisille ja terveydensuojeluviranomaisille. Pumppaamoylivuotojen minimoimisen kannalta on tärkeä edistää erilaisia hulevesiratkaisuja, joilla estetään sadevesien pääsy viemäriverkostoon. Sade- ja lumen sulamisvesiä voidaan viivyttää ja ohjata esimerkiksi viivytysaltaiden avulla, riittävillä viheralueilla, […]

Asemakaavaehdotus nähtävänä, AK 550

Haikkoonrinne II, kaupunginosa 33, AK 550 Porvoon kaupunki on valmistellut ehdotuksen asemakaavaksi ja asemakaavamuutokseksi alueelle, joka käsittää pienen osan Haikkoonrinne asuinaluetta ja sen viereen sijoittuvaa Haikkoonmetsän aluetta. Asemakaavaehdotus ja muu suunnitteluaineisto pidetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti nähtävänä 3.4. – 10.5.2024 palvelupiste Kompassissa, Rihkamatori B, katutaso Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutuksia […]