Siirry sisältöön

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 1.11.2022

Hamarin venesataman talvisäilytysalue poistuu talvikaudesta 2023–2024 lähtien Kuluvan vuoden maaliskuun 26. päivä kuntatekniikkapäällikkö teki viranhaltijapäätöksen Hamarin pienvenesataman talvisäilytysalueen poistamisesta. Tästä päätöksestä tehtiin kuitenkin neljä oikaisuvaatimusta, jotka hyväksyttiin kaupunkikehityslautakunnassa menettelytapavirheen vuoksi 16.8.2022. Virhe johtui siitä, että asianosaisille ei ollut varattu mahdollisuutta lausua mielipidettään asiasta. Uusi kuuleminen tuottikin tuloksia ja kaupungille saapui vastine kuudelta venepaikan haltijalta. Kuulemisen […]

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 11.10.2022

Tulevaisuudessa Veckjärven leirintäalue tarjoaa laadukkaita palveluita Porvooseen saapuville Porvoon kaupunginhallitus päätti yksimielisesti 20.9.2010, että kaupungin leirintäalue siirretään Kokonniemestä Veckjärven alueelle. Samalla päätettiin, että leirintäalue toteutetaan yksityisellä toimintamallilla, johon sisältyy alueen toteuttaminen. Alueen kaavoitusta ja kehittämistä varten laadittiin kesän 2022 aikana ajantasainen selvitys. Veckjärven leirintäalueen visioksi selvityksessä kiteytyi seuraava: Vanhassa kulttuurimaisemassa sijaitseva leirintäalue tarjoaa laadukkaat palvelut […]