Tolkkisten Kräkelsundetin alueen suunnittelu käynnistyy kyselyllä
Porvoon kaupunki on käynnistänyt Tolkkisten Kräkelsundetin alueen suunnittelun ideasuunnitelman laadinnalla. Alue sijaitsee Tolkkisten niemen kärjessä ennen Emäsalon siltaa.
Porvoon kaupunki on käynnistänyt Tolkkisten Kräkelsundetin alueen suunnittelun ideasuunnitelman laadinnalla. Alue sijaitsee Tolkkisten niemen kärjessä ennen Emäsalon siltaa.
Porvoon kaupunki jakaa vuonna 2020 ensimmäistä kertaa Tuen Ilmastotekojen Porvoota -tunnustuksen. Tunnustuksen voi saada paikallinen yritys, yhteisö tai organisaatio omasta toiminnastaan ympäristön tai ilmaston hyväksi.
Kaupunkipyörät ovat jälleen porvoolaisten vuokrattavissa kesäkauden ajan. Kaupunkipyöriä kokeiltiin Porvoossa ensimmäistä kertaa viime vuonna, ja pyörät olivat hyvin suosittuja. Tänä kesänä pyörien lukumäärä on lähes tuplattu, ja myös uusia pysäkkejä on tulossa. Porvoon kaupunki on valinnut kaupunkipyörien toimittajaksi seuraavaksi kolmeksi vuodeksi KaaKau Oy:n. Mukana yhteistyössä on myös osuuskauppa Varuboden-Osla. Pyörien määrää lisätty – Kaupunkipyörien käyttö […]
Porvoon kaupunki kerää asukkaiden ja Kevätkummussa liikkuvien tietoa arjen ympäristöistä. Kysely koskee Kevätkummun puistoja, leikkipaikkoja ja muita julkisia alueita. Kyselyllä selvitetään alueiden sosiaalista käyttöä ja laatua. Missä ovat Kevätkummun mieluisimmat paikat? Mitkä ovat alueen parhaat piirteet? Tietoa tarvitaan myös siitä, missä ympäristö on epämieluista tai pelottavaa. Viheralueiden kehittämisestäkin voi esittää ajatuksia.
Yrjäksentiellä on havaittu vesijohtovuoto. Korjaustyöt aloitetaan 5.5. klo 9. Työ arvioidaan valmistuvan klo 13 mennessä. Vesi joudutaan sulkemaan alueella missä noin 15-20 kiinteistöä jää ilman vettä. Puhdasta juomavettä voi hakea vesikärryistä, jotka sijaitsevat Ali-Vekkoskentien ja Yrjäksentien risteyksen kohdalla sekä Mickelsbölentien ja Lövgårdintien risteyksen kohdalla. Häiriökartta Johtotyön seurauksena voi esiintyä veden laatuhäiriöitä (ruosteista ja sameaa vettä, […]
Katurakennustöiden takia Ernestantien liittymä Helsingintielle on suljettu liikenteeltä 4. – 15.5.2020. Kiertotie Ernestantielle on järjestetty Kaivantotien tai Koivumäentien kautta. Lisätietoja:viherrakennusmestari Denis Putkinen denis.putkinen@porvoo.fi
Vuonna 1966 rakennettuun Myllymäen vesitorniin tehdään säännöllinen kuntotarkastus. Tarkastuksesta saamme kerättyä arvokasta tietoa, jotta voimme ennakoida mahdollisimman hyvin tulevat saneeraustoimenpiteet. Näin varmistamme, että vedenlaatu pysyy hyvänä myös tulevaisuudessa. Myllymäen vesitorni tyhjennetään 5.5. klo 5.00 alkaen tarkastustöiden takia. Työ on osa laitoksen normaalia kunnossapitoa. Työ kestää arviolta 1-2 päivää. Tarkastustöiden aikana voi alueen vedenpaineessa olla pientä […]
Kaupunkikehityslautakunta on kokouksessaan 24.3.2020 päättänyt Porvoon kaupungin vuokraamien ulkotarjoilualueiden vuokrahintojen alentamisesta.
Porvoon kaupungin kolmannen sektorin avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 226 ja hakijoiden joukossa on myös uusia toimintoja. Viime vuonna hakemuksia saapui 219. Lisäksi yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparannuksiin tuli yli 200 avustushakemusta.
Fyysisen etäisyyden pitäminen onnistuu hyvin myös pyörän satulasta käsin. Pidä siis huolta hyvinvoinnistasi myös poikkeusoloissa ja osallistu Kilometrikisaan!