Monipuolista kesätoimintaa koululaisille ja perheille
Porvoon kaupungin liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut tarjoavat lasten ja nuorten kesälomalla jälleen monenlaista tekemistä.
Porvoon kaupungin liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut tarjoavat lasten ja nuorten kesälomalla jälleen monenlaista tekemistä.
Porvoon kaupungin toimitilajohto ja sivistystoimi ovat selvittäneet Porvoontalon peruskorjausta taiteen ja kulttuurin harrastamisen keskukseksi.
Porvoon kouluissa laajennetaan Suomen harrastamisen malli -pilottiprojektia ensi syksystä.
Aleksanterin sillan eteläpuolella, Porvoonjoen länsipuolella on tehty avanto.
Koronatilanteen takia yhteensä 17 kansalaisopiston kurssia on tässä vaiheessa peruutettu kevään 2021 osalta.
Kokonniemen jäähalli avataan jälleen.
Kokonniemen jäähallissa todettiin tiistai-iltana rutiinitarkastuksen yhteydessä yhden palkin mahdollinen painuminen. Painuminen on arvioilta muutamia senttejä. Tilanne on kuitenkin huolestuttava, koska painumisen aiheuttanutta syytä ei ole voitu paikallistaa silmämääräisellä tarkastuksella.
Porvoon kaupungin venepaikkojen haku on käynnistynyt.
Ensimmäinen versio Kokonniemen liikuntakeskuksen konsepti- ja kiinteistökehityssuunnitelmasta on valmistunut.
Porvoossa järjestetään ensi syksynä valtakunnallinen sellokilpailu lapsille ja nuorille.