Siirry sisältöön

Valtakunnanrajan ylittämiseen liittyvät rajoitukset koskevat myös merialuetta – veneilyä tulisi välttää

Suomenlahden merivartiosto muistuttaa, että valtakunnanrajan ylikulkuun liittyvät rajoitteet ovat voimassa myös merirajalla. Koronaepidemian rajoittamispyrkimykset on tärkeä huomioida myös merialueella. Veneilykin on liikkumista paikasta toiseen. Esimerkiksi polttoaineen tankkaus ja erilaiset hankinnat lisäävät ihmisten välisiä kontakteja ja altistavat tartunnoille. On tärkeää muistaa, että aina voi tapahtua vahinkoja ja haavereita, joihin voi tarvita apua esimerkiksi meripelastusviranomaisilta. Merialueen pitkät […]

Mahdollisia veden laatuhäiriöitä Virtaalan ja Kaarenkylän alueilla 31.3.

Virtaalantien ja Saksalantien risteyksen lähellä on tänään korjattu vesijohtovuoto. Korjaustyön aikana laitos joutui sulkemaan alueella venttiilejä. Venttiilien sulkemisen ja avaamisen seurauksena vesi saattaa olla paikoittain ruskeata. Vesilaitos huuhtelee pääjohtoja tällä hetkellä. Johtotyön seurauksena voi siis esiintyä veden laatuhäiriöitä (ruosteista ja sameaa vettä, ilmaa vesijohdossa) parin vuorokauden ajan lähialueella. Asiakkaita pyydetään ottamaan huomioon laatuhäiriöiden mahdollisuus vedenkäytössään […]