Siirry sisältöön

C21 kaupunginjohtajat: Kaupunkien tarve koronatuelle myös vuonna 2021 on ilmeinen

Valtion talousarviota vuodelle 2021 valmistellaan poikkeuksellisen haastavissa olosuhteissa. Koronaviruspandemia ei ole ohi, ja se tulee kuormittamaan kuntia, niiden taloutta ja sosiaali- ja terveydenhuoltoa vielä pitkään. C21 kaupunginjohtajat pitävät huolestuttavana, että valtiovarainministeriön budjettiehdotus ei sisältänyt tukea kunnille koronasta aiheutuvien kustannusten hoitamiseen. On välttämätöntä, että hallitus kohdentaa ensi vuoden budjetissaan kunnille mittaluokaltaan ja painotuksiltaan vastaavan tukipaketin kuin kuluvana vuonna. Jo entuudestaan haastavassa kuntataloustilanteessa kunnat eivät voi yksin kantaa päävastuuta koronasta aiheutuvista kustannuksis-ta. Tarve valtion tuelle on ilmeinen.

Porvoon kaupungin työntekijät haluavat tehdä etätöitä myös koronapandemian jälkeen

Kevään 2020 aikana tutkittiin, miten Porvoon kaupungin työntekijät kokevat etätyöskentelyn. Tutkimuksen teki Mirja Pulli, KM, ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelija Haaga-Heliassa, ja tutkimus on osa hänen opinnäytetyötään. Vastaajista 30 % oli tehnyt etätöitä säännöllisesti jo ennen koronapandemiaa. Tutkimuksen mukaan nämä vastaajat kokivat pandemian aikaisen etätyön positiivisempana kuin ne työntekijät, joilla ei ollut aiempaa kokemusta etätyöstä. Porvoon kaupungin […]

Porvoon Energian kaava menee uudelleen valtuuston käsittelyyn esteellisyyteen liittyvän ongelman vuoksi

Porvoon Energian asemakaavan palauttaminen kaupunkikehityslautakunnan käsittelyyn pitää käsitellä elokuussa uudelleen kaupunginvaltuustossa esteellisyyteen liittyvän ongelman vuoksi. Käytännössä uudesta käsittelystä voidaan päättää samalla, kun kaupunginhallitus käsittelee kesäkuussa valtuuston päätösten laillisuuden valvontaa. Tässä yhteydessä esitetään, että Porvoon Energian asemakaava käsitellään uudelleen kaupunginvaltuustossa.

Kaupunginhallitus käsittelee Porvoon hakeutumista työllisyyden kuntakokeiluun

Porvoon kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 22. kesäkuuta Porvoon hakeutumista työllisyyden kuntakokeiluun, täydentävän haun kautta. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee lainsäädäntöä, jolla osa TE-hallinnon asiakaspalvelusta voidaan siirtää kokeiluun valittavien kuntien järjestettäväksi. Täydentävään hakukierroksen mukaiset kokeilut alkavat 1.3.2021 ja päättyvät 30.6.2023.

Askola ja Porvoo selvittävät yhdessä Askolan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtämistä Porvoolle

Askolan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtäminen Porvoolle voisi tuoda kustannussäästöjä, mutta siirtoon liittyy myös riskejä, selviää juuri valmistuneesta väliraportista. Askolan kunta sekä Porvoon kaupunki ovat selvittäneet yhdessä Askolan sote-palvelujen järjestämisvastuun mahdollista siirtämistä Porvoon kaupungille vuodesta 2021 alkaen.