Muutoksia musiikkiopiston loppuvuoden konserttiohjelmaan
Porvoonseudun musiikkiopiston järjestämät loppuvuoden konsertit siirtyvät koronatilanteesta johtuen pääosin myöhempään ajankohtaan tai ne striimataan yleisölle.
Porvoonseudun musiikkiopiston järjestämät loppuvuoden konsertit siirtyvät koronatilanteesta johtuen pääosin myöhempään ajankohtaan tai ne striimataan yleisölle.
Kokonniemessä sijaitsevien Aurorahallin, tekojääradan ja Uusimaa Areenan paikoitusalueen kunnostustyöt alkavat ensi viikolla (vko 43). Työt aiheuttavat tilapäisiä muutoksia liikennejärjestelyihin, ja niistä tiedotetaan alueella erillisillä opasteilla. Tavoitteena on, että työt valmistuvat marraskuun loppuun mennessä.
Kyläkyyti-palvelu aloittaa jälleen liikennöinnin Porvoon pohjoisten kylien ja keskustan välillä maanantaina 19. Lokakuuta. Palvelu jatkuu 29. toukokuuta 2021 asti ja on suunnattu Porvoon pohjoisten ja itäisten kylien sekä Askolan eteläisimpien kylien asukkaiden vapaa-ajan liikkumistarpeisiin. Kyläkyyti liikennöi Porvoon keskusta-alueen, Porvoon sairaalan alueen, Kokonniemen liikuntahallien ja pohjoisten kylien sekä Askolan eteläisimpien kylien välillä maanantaista perjantaihin kello 17.15–21.00 ja lauantaisin kello 9.00–15.00.
Porvoon kansalaisopiston Monena-teatterikurssin nuorten ryhmä ”Teatteri Werner” on jo toista kertaa mukana valtakunnallisessa Nuori Näyttämö -hankkeessa. Yhteistyöteatterina on tällä kertaa Suomen Kansallisteatteri.
Porvoon kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut järjestävät koululaisille ja perheille monenlaista toimintaa syyslomalla 14.–18. lokakuuta. Ohjelma toteutetaan turvallisuus huomioiden, joka käytännössä tarkoittaa muun muassa tehostettua siivousta hyvän hygienian ylläpitämiseksi. Joissakin tapauksissa osallistujapaikkoja on rajoitettu turvavälien turvaamiseksi. Koronatilannetta seurataan ja ohjelmaan tehdään tarpeen tullen muutoksia.
Nuorisotila Zentrassa ja Kevätkummun Kantele-talolla käynnistyvät koko lukuvuoden kestävät maksuttomat kerhot. Zentrassa kokoontuu keskiviikkoisin bändikoulu ja Kantele-talolla torstaisin savityökerho.
Gammelbackassa järjestetään opastettu lepakkoretki torstaina 3. syyskuuta.
Kansalaisopiston opinto-ohjelma on julkaistu kaupungin verkkosivuilla ja painettu ohjelma on jaettu koteihin. Ilmoittautuminen kansalaisopiston kursseille alkaa keskiviikkona 19. elokuuta kello 10.
Porvoon uimahallissa järjestetään eritasoisia uimakouluja lapsille ja aikuisille syyskuusta joulukuuhun 2020.
Koronapandemian takia pitkään suljettuna ollut uimahalli toivottaa taas kävijät tervetulleiksi 3. elokuuta klo 6.15 lähtien. Viikonloppuna 8. –9. elokuuta halli on kuitenkin vielä suljettu.