Peruutettujen kansalaisopiston kurssien kurssimaksut palautetaan
Koronatilanteen takia yhteensä 17 kansalaisopiston kurssia on tässä vaiheessa peruutettu kevään 2021 osalta.
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Koronatilanteen takia yhteensä 17 kansalaisopiston kurssia on tässä vaiheessa peruutettu kevään 2021 osalta.
Koronarokotukset etenevät ja riskiryhmän 1 rokotukset laajenevat siten, että 20–69-vuotiaat pääsevät varaamaan rokotusajan.
Kokonniemen jäähalli avataan jälleen.
Sähköisten reseptien uusimisessa on viivettä.
Kaupungin johtoryhmä kokoontui tiistaina 2. maaliskuuta keskustelemaan koronatilanteesta ja linjasi nuorisopalveluiden pienryhmätoiminnan jatkumisesta, palvelutalojen vierailijoiden määrästä sekä tarkensi harrastustoiminnassa alle 12-vuotiaiksi laskettavien syntymävuoden vastaamaan AVI:n päätöstä. Nuorisopalveluiden ryhmätoiminta Erityisen tuen tarpeessa olevien nuorten säännölliset pienryhmä- ja yksilötapaamiset jatkuvat. Ryhmän kokoonpano ei vaihdu ja kokoontumiset järjestetään terveysturvallisesti nuorisotiloilla, kouluilla ja ulkona. Myös talvilomaviikolla alkaneet nuorisotilojen toimintaryhmät jatkuvat, mutta ryhmäkoko pienennetään kuuteen, mukaan lukien ohjaajat. Muilta osin […]
Kevätkummuntiellä lähellä Wittenberginkadun risteystä on havaittu vesijohtovuoto. Korjaustyöt aloitetaan puolen päivän aikana. Vesi suljetaan korjaustyön ajaksi, asiakkaille tiedotetaan tarkemmin tekstiviestitse. Korjaustyö arvioidaan valmistuvan iltaan mennessä. Työ aiheuttaa muutoksia liikenteessä korjaustyön ajaksi. Puhdasta juomavettä tuodaan osoitteeseen Vaskenvalajankatu 2 Kartta Johtotyön seurauksena voi esiintyä veden laatuhäiriöitä (ruosteista ja sameaa vettä, ilmaa vesijohdossa) parin vuorokauden ajan lähialueella. Asiakkaita […]
Tartuntatautilain mukaisten tehtävien delegointi Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan muutetun päätösesityksen. Kaupunginhallitus päätti siirtää tartuntatautilain 59 c §:n 1 ja 2 momentin mukaisen, kaupungin tartuntatautien torjunnasta vastaavan toimielimen toimivaltansa tartuntataudeista vastaavalle lääkärille ja tämän nimetyille sijaisille. Delegointi tehtiin tartuntatautilain 59 d §:n 2 momentin mukaisella tavalla. Delegointi voi koskea kunnan valvontatehtäviä. Käytännössä delegointimahdollisuus ulottuu siis […]
Kilpilahden yritysalueen rakennustyöt käynnistyvät Kulloon Nybyssä helmikuussa 2021.
Päävesijohto saatiin korjattua lauantaina illalla ja johdon huuhtelu ja desinfiointi aloitettiin. Johto voidaan ottaa käyttöön kun johdon puhtaus on varmistettu useilla vesinäytteillä, ja tähän menee vähintään muutamia päiviä.
Porvoon kaupungin kotihoidon asiakkaalla on todettu koronavirustartunta. Terveydenhuoltoviranomaiset ovat määränneet tartunnan saaneen eristykseen.