Lukuliikettä kuntiin! -verkostohanke lukemisen asialla
Porvoossa on käynnistynyt 24 kunnan verkostohanke, joka kuuluu Opetushallituksen rahoittamaan ja Lukuliikkeen ohjaamaan Lukeva kunta -verkostoon.
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Porvoossa on käynnistynyt 24 kunnan verkostohanke, joka kuuluu Opetushallituksen rahoittamaan ja Lukuliikkeen ohjaamaan Lukeva kunta -verkostoon.
– Talouspoliittisen ministerivaliokunnan Itärata-päätös on erinomainen uutinen Porvoolle ja itäiselle Suomelle. Radan varsinainen toteutuminen vaatii vielä paljon työtä, mutta hanke etenemässä nyt selkeästi kohti konkreettista toteutumista, toteaa Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula.
Saksalan vedenkäsittelylaitoksen laajennuksen suunnittelu on käynnistynyt v. 2020 lopussa ja suunnittelijaksi on valittu FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy. Suunnittelun arvioidaan valmistuvan tämän vuoden syksyyn mennessä. Havainnekuvissa (laatija FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy) näkyy nykyisen vesilaitoksen viereen rakennettava uusi laitosrakennus. Saksalan vesilaitoksen laajennuksella turvataan porvoolaisten talousveden saatavuus vähintään n. 15 vuodeksi eteenpäin. Saksalan laitoslaajennukseen johdetaan Linnamäen […]
Ajanvaraus yli 80-vuotiaiden koronarokotuksiin on alkanut vilkkaana. Ajanvarauspuhelimeen on tullut yli 500 puhelua. Näillä näkymin tälle ja ensi viikolle on saatavilla noin 350 rokotetta, jotka on kohdennettu tälle ikäryhmälle.
Porvoon keskustassa valaistaan rakennuksia ja alueita Porvoon Valot -festivaalin aikana 12.–14. helmikuuta. Valaistukset toteutetaan iltaisin kello 18–21. Osassa kohteita on myös valaistukseen liittyviä äänimaisemia.
Viime syksynä käynnistyneessä työ- ja työasiamatkojen liikkumisen ohjaukseen tähtäävässä Kestävästi töihin -hankkeessa on saavutettu ensimmäiset tulokset. Kuudelle mukana olevalle organisaatiolle tehtiin lokakuussa liikkumiskysely, johon saatiin noin 350 vastausta. Kyselyyn vastanneista valtaosa eli 74 prosenttia ilmoitti asuinkunnakseen Porvoon. Koronan vaikutukset näkyvät myös työmatkaliikkumisessa – Kyselyn avulla selvitettiin mukana olevien organisaatioiden keskeiset liikkumisen tunnusluvut sekä työntekijöiden havainnot ja toiveet kestävän liikkumisen mahdollisuuksia parantavista toimenpiteistä, kertoo Porvoon kaupungin liikenneinsinööri Antti Rahiala. – Kyselyn tuloksista ilmenee, että […]
Lausunto Itä-Uudenmaan liikennejärjestelmäluonnoksesta Kaupunkikehityslautakunta katsoi esittelijän ehdotuksen mukaisesti muun muassa, että luonnosta tulee täydentää laajemmalla kuvauksella jalankulku- ja pyöräteiden tarpeesta. Lautakunta lisäsi yksimielisesti lausuntoon seuraavanlaisen kannanoton: Tienkäyttömaksuille tulee etsiä korvaavia henkilöautoilun päästöjä vähentäviä keinoja, jotka eivät heikennä työvoiman liikkuvuutta ja kasvata kohtuuttomasti pääkaupunkiseudulle liikkumisen kustannuksia. Lisäys oli Mikko Valtosen ehdotus. Kaupunginhallitus antaa lopullisen lausunnon luonnoksesta. […]
Ajanvaraus yli 80-vuotiaiden koronarokotuksiin on avattu. Tämän ikäryhmän ensimmäiset noin 100 rokotetta annetaan Näsin terveysasemalla jo torstaina 21. tammikuuta ja perjantaina 22. tammikuuta. Tammikuun viimeisellä viikolla yli 80-vuotiaille on varattavana ainakin 200 rokotusaikaa. Myös kotihoidon asiakkaiden rokotukset alkavat torstaina.
Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen vuoden 2020 tilastot ovat valmistuneet. Koronaepidemia vaikutti myös pelastuslaitoksen toimintaan.
Vanhaan Porvooseen valmistellaan asemakaavamuutosta. Tavoitteena on parhaillaan ns. Valtimon taloon rakennettavan Runo-hotellin käyttötarkoituksen muutos.