Siirry sisältöön

Tältä näyttäisi Porvoon yhdeksäsluokkalaisten äänestämä eduskunta

Porvoon nuorisovaltuusto järjesti nuorten vaalit 15. maaliskuuta kaikille 9. luokkalaisille Porvoon kaupungintalolla. Nuorisovaltuuston jäsenet toimivat vaalivirkailijoina ja opastivat luokkia. – Oppilaat äänestivät innokkaasti. Osalla nuorilla oli ehdokas selvillä ja toiset viettivät enemmän aikaa äänestyskopissa. Nuoret olivat reippaita ja monelle nuorelle tämä oli myös ensimmäinen kerta kaupungintalolla. Myös äänten laskeminen sujui hyvin. Nuorisovaltuuston edustajat saivat opettavaisen […]

Porvoon pääkirjastossa järjestetään maaliskuussa kaksi vaalipaneelia

Porvoon pääkirjastossa huomioidaan kevään eduskuntavaalit vahvasti. Kirjasto pyrkii vahvistamaan demokratiaa, sananvapautta ja aktiivista kansalaisuutta. Porvoon nuorisovaltuusto järjestää vaalipaneelin torstaina 2.3. klo 17-18.30. Vaalipaneeli on suunnattu erityisesti nuorille. Nuorisovaltuusto on kutsunut paikalle Uudenmaan eduskuntavaaliehdokkaita puhumaan nuorten asioista kuten koulutuksesta ja terveydestä. Jokaisesta puolueesta on paikalla yksi edustaja ja tapahtumaa juontavat nuorisovaltuutetut. Vaalipaneeli järjestetään kahdella kielellä. Tapahtuma […]