Pääkirjaston kokoustilat maksuttomat yhdistyksille
Porvoon uudistetussa pääkirjastossa on avattu uusi, hiljainen lukusali sekä kolme eri kokoista kokous- tai ryhmätilaa, jotka ovat ulkopuolisten toimijoiden vuokrattavissa.
Porvoon uudistetussa pääkirjastossa on avattu uusi, hiljainen lukusali sekä kolme eri kokoista kokous- tai ryhmätilaa, jotka ovat ulkopuolisten toimijoiden vuokrattavissa.
Porvoon kaupunki toteuttaa kyselyn, jolla kartoitetaan kokemuksia ja näkemyksiä kaupungin avustuskäytännöstä ja muusta yhteistyöstä yhdistysten ja muun kuntalaistoiminnan kanssa. Kyselyyn voi vastata 28.9.–26.10.2021 välisenä aikana.
Valtakunnallista Vanhustenviikkoa (3.–10.10.2021) vietetään Porvoossa monipuolisen ohjelman merkeissä. Tarjolla on muun muassa kulttuuritapahtumia, ulkoilua sekä ajankohtaisluentoja.
Kaupunki myöntää korona-avustusta liikuntaseuroille, kulttuuritoimijoille ja taiteen perusopetuksen järjestäjille.
Porvoon kouluissa laajennetaan Suomen harrastamisen malli -pilottiprojektia ensi syksystä.
Avustusten hakuaika päättyy keskiviikkona 31.3.2021 kello 15.00.
Oletko kiinnostunut vapaaehtoistyöstä ikäihmisten parissa?
Porvoon kaupunki myöntää yhdistyksille, järjestöille, yhteisöille ja yksityishenkilöille avustuksia erilaisiin tarkoituksiin. Avustusten hakuaika alkaa maanantaina 1. maaliskuuta ja päättyy keskiviikkona 31.3.2021 klo 15.00.
Porvoon kaupunki vuokraa Raatihuoneentorin toripaikkoja 1.–11. joulukuuta ja 14.–22. joulukuuta. Myyntiaika on kello 7–21. Raatihuoneentorilla on kymmenen myyntipaikkaa, joiden koko on 3 x 3 metriä.
Päivitetty 19.3.2020
Porvoon kaupunki myöntää yhdistyksille, järjestöille, yhteisöille ja yksityishenkilöille avustuksia erilaisiin tarkoituksiin. Avustusten hakuaika alkaa maanantaina 2. maaliskuuta ja päättyy tiistaina 31.3.2020 klo 15.00.