Siirry sisältöön

Yritysten kustannustuen toinen hakukierros on avattu

Yritysten kustannustuen toinen hakukierros on avattu. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronapandemian vuoksi, ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä liiketoiminnan joustamattomista palkka- ja muista kuluista. Kustannustuen ensimmäinen hakukierros oli 7.7.–31.8.2020. Hallitus linjasi neuvottelussaan syyskuussa, että yrityksille tulisi avata uudelleen mahdollisuus hakea kustannustukea, sillä koronapandemian aiheuttama tilanne on edelleen syksyllä 2020 […]

Kaupunginhallituksen päätökset 21.12.2020

Jokilaakson koulun moduulirakenteisen koulurakennuksen hankinta Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti valita Jokilaakson koulun KVR-urakoitsijaksi Elementit-E Oy:n hintaan 2 978 000 euroa (alv 0%). Kaupunginhallitus hyväksyi lisäksi hankkeen kustannusarvion ja antoi hankkeelle käynnistämisluvan. Toimitilajohto on pyytänyt tarjoukset Jokilaakson koulurakennuksen rakennusurakasta. Urakkamuoto on KVR-urakka, ja tilojen toimittaja toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Hanke rahoitetaan Kuntarahoituksen kiinteistöleasingilla, josta tehdään […]