Siirry sisältöön

Kestävän työmatkaliikkumisen hankkeesta ensimmäiset tulokset

Viime syksynä käynnistyneessä työ- ja työasiamatkojen liikkumisen ohjaukseen tähtäävässä Kestävästi töihin -hankkeessa on saavutettu ensimmäiset tulokset. Kuudelle mukana olevalle organisaatiolle tehtiin lokakuussa liikkumiskysely, johon saatiin noin 350 vastausta. Kyselyyn vastanneista valtaosa eli 74 prosenttia ilmoitti asuinkunnakseen Porvoon.  Koronan vaikutukset näkyvät myös työmatkaliikkumisessa   – Kyselyn avulla selvitettiin mukana olevien organisaatioiden keskeiset liikkumisen tunnusluvut sekä työntekijöiden havainnot ja toiveet kestävän liikkumisen mahdollisuuksia parantavista toimenpiteistä, kertoo Porvoon kaupungin liikenneinsinööri Antti Rahiala.  – Kyselyn tuloksista ilmenee, että […]

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 19.1.2021

Lausunto Itä-Uudenmaan liikennejärjestelmäluonnoksesta Kaupunkikehityslautakunta katsoi esittelijän ehdotuksen mukaisesti muun muassa, että luonnosta tulee täydentää laajemmalla kuvauksella jalankulku- ja pyöräteiden tarpeesta. Lautakunta lisäsi yksimielisesti lausuntoon seuraavanlaisen kannanoton: Tienkäyttömaksuille tulee etsiä korvaavia henkilöautoilun päästöjä vähentäviä keinoja, jotka eivät heikennä työvoiman liikkuvuutta ja kasvata kohtuuttomasti pääkaupunkiseudulle liikkumisen kustannuksia. Lisäys oli Mikko Valtosen ehdotus. Kaupunginhallitus antaa lopullisen lausunnon luonnoksesta.  […]

Valotaideteoksen valot syttyvät Palomäen palvelutalon sisäpihalla

Porvoolaisen taiteilijakolmikon muodostama Pilipalistit-ryhmä on toteuttanut valotaideteoksen Palomäen palvelutalon sisäpihalle. Teos on palvelutalon asukkaiden nähtävillä koko talven ajan. Pilipalistit-ryhmään kuuluvat taiteilijat Petri Hytönen, Kalle Turakka Purhonen ja Sampsa Indrén. He ovat tänä talvena toteuttaneet myös Gammelbackan monitoimitalolle rakennetun valotaideteoksen. Palomäen palvelutalolle toteutettu teos liittyy samaan teemaan, jossa valohahmot esittävät eri urheilulajeja.

Kaupunginhallituksen päätökset 18.1.2021

Ennakkoäänestyspaikat ja -ajat kuntavaaleissa 2021 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä ennakkoäänestyspaikat ja -ajat vuoden 2021 kuntavaaleissa esityksen mukaisesti. Esityslista Talousarviomuutoksia vuoden 2021 talousarvioon Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin talousarvioon vuodelle 2021 tehdään joitain talousarviomuutoksia. Talousarvion muutostarpeet johtuvat pääosin siitä, että investointia tai suunniteltua toimintaa ei ole ehditty toteuttamaan kokonaisuudessaan vuoden 2020 aikana. Osa muutostarpeista […]