Siirry sisältöön

Kaupunginvaltuuston päätökset 31.3.2021

Maankäytön toteuttamissuunnitelma 2021–2025 Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti merkitä tiedoksi maankäytön toteuttamissuunnitelman vuosiksi 2021–2025. Maankäytön toteuttamissuunnitelmassa ajoitetaan seuraaville viidelle vuodelle uudisrakentamista varten tarvittava maanhankinta, kaavoitus, kunnallistekniikan suunnittelu ja rakentaminen sekä tonttien luovutus. Lisäksi arvioidaan prosessin eri vaiheessa syntyviä kustannuksia sekä saatavia tontinmyynti- ja vuokratuloja. Suunnitelman avulla pyritään turvaamaan resurssien oikeellisuus ja rahoituksen aikataulutus. Suunnitelmassa voidaan myös arvioida […]

Rokotuksia riskiryhmiin kuuluville 64-vuotiaille ja sitä nuoremmille jo tällä viikolla

Sairautensa perusteella riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville 64-vuotiaille ja sitä nuoremmille avataan vielä tälle viikolle useampi sata Pfizer Biontechin rokotusaikaa. Rokotusaikoja on keskiviikolle 31. maaliskuuta ja torstaille 1. huhtikuuta. Lisää aikoja avataan myöhemmin ja niistä tiedotetaan erikseen. Riskiryhmä 1 alkaa 16 vuotta täyttäneistä ja riskiryhmä 2 18 vuotta täyttäneistä.

Tervetuloa miettimään tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluja!

Itäisen Uudenmaan kunnat ovat käynnistäneet ”Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut itäisellä Uudellamaalla” -hankekokonaisuuden, jossa vahvistetaan kuntien jo tekemää yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä. Hankkeissa kehitetään alueen asukkaiden peruspalveluita, painopisteenä mm. asiakkaiden neuvonta, ohjaus ja tarpeiden tunnistamisen matalalla kynnyksellä. Hankkeissa luodaan uusia alueellisia toimintamalleja kuntalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tueksi.  − Huhtikuussa järjestetään kolme etätyöpajaa kuntalaisille, sekä järjestöjen ja […]