Rokotusvuoroon kaikki 65–69-vuotiaat
Astra Zenecan koronavirusrokote otetaan käyttöön kaikille 65–69-vuotiaille.
Astra Zenecan koronavirusrokote otetaan käyttöön kaikille 65–69-vuotiaille.
Porvoon kaupungin johtoryhmä linjasi kokouksessaan tiistaina 23. maaliskuuta, että nykyisiä koronarajoituksia ja suosituksia jatketaan pääosin toistaiseksi.
Ikääntyneiden koronarokotukset etenevät sujuvasti Taidetehtaalla ja seuraavat 3000 rokotusaikaa avataan varattavaksi torstaina.
Porvoo keskeyttää toistaiseksi AstraZenecan koronavirusrokotteen antamisen THL:n ohjeistuksen mukaan.
Terveysaseman ajanvarauspuhelimen takaisinsoittojärjestelmä on ruuhkautunut torstaista 18. maaliskuuta alkaen.
Porvoossa koronarokotuksiin pääsevät nyt kaikki tänä vuonna 70 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat.
Koronarokotukset siirtyvät Taidetehtaalle torstaista 18. maaliskuuta alkaen.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on tehnyt päätökset, joiden mukaan Porvoossa voimassa olevat kokoontumisrajoitukset sekä asiakastilojen käytön rajoitukset jatkuvat lähiviikkoina.
Koronavirustartunnat ovat lisääntyneet nopeasti Suomessa viime viikkoina rajoitustoimista huolimatta, ja sairaanhoidon ja tehohoidon kuormitus on kääntynyt kovaan kasvanut.
Koronarokotusten sähköisessä ajanvarauksessa on uusia aikoja seuraavasti: Yli 75-vuotiaat: 5.3. klo 10 avataan noin 300 rokotusaikaa Riskiryhmä 1: 4.3. on avattu noin 500 uutta rokotusaikaa Maanantaista 8. maaliskuuta alkaen riskiryhmään 1 kuuluvat 18- ja 19-vuotiaat voivat myös varata ajan koronarokotukseen. Astra Zenecan rokote ei sovellu alle 18-vuotiaille, joten rokotteen voi ottaa vain, jos on jo täyttänyt […]