Siirry sisältöön

Porvoon yhteistoimintaneuvottelut päättyivät

Porvoon kaupungin yhteistoimintaneuvottelut päättyivät perjantaina 5. helmikuuta. Kaupunki on neuvotellut henkilöstöjärjestöjen kanssa koronapandemian ja sen ehkäisemisen aiheuttamista muutoksista työtehtäviin. Neuvotteluissa yhtenä vaihtoehtona on ollut myös työntekijöiden lomauttaminen työn vähenemisen vuoksi. Kaupunginhallitus valtuutti työnantajan edustajat aloittamaan yhteistoimintaneuvottelut henkilöstösiirroista ja työn vähentymisestä kokouksessaan 7. joulukuuta 2020.

Kaupungin talous kirii loppuvuonna selvästi plussalle

Kaupungin talous on kirimässä loppuvuonna selvästi positiiviseen tulokseen, ilmenee juuri valmistuneesta talouden marraskuun kuukausiraportista.   Toimintamenot ovat kasvaneet noin 3,7 miljoonaa euroa edellisvuodesta, mutta samaan aikaan verotulot ovat kasvaneet noin 10,5 miljoonaa euroa ja valtionosuudet noin 14,1 miljoonaa euroa. Marraskuun jälkeen tulos on 25,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen.   – Vuoden 2020 ylijämää on vielä vaikea ennustaa, koska […]