Siirry sisältöön

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 5.9.2023

Lautakunta käsitteli Porvoon ilmasto- ja ympäristöohjelman luonnosta Kaupunkikehityslautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle lausunnon käsittelyssä annetulla lisäyksellä Porvoon kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelma luonnoksesta. Luonnos ohjelmasta on laadittu vuosille 2024–2027. Luonnos ohjelmasta valmistui keväällä ja siinä on esitetty toimenpiteet, joilla kaupunki tähtää ilmasto- ja ympäristötavoitteisiinsa tulevina vuosina. Asian käsittely Mika Varpio esitti muutosehdotusta, että ”Lisätään lausuntoon kappale ”Metsien […]

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 15.8.2023

Lautakunta palautti Maarin uimarannan uudelleen valmisteltavaksi Kaupunkikehityslautakunta ei kannattanut esittelijän päätösesitystä, jossa ei tuettu julkisen uimarannan palauttamista Maariin. Lautakunta palauttikin Maarin uimarannan uuteen viranomaisvalmisteluun. Lautakunta evästi viranomaisten jatkovalmistelua siten, että Maarin rannasta tehdään vähimmäisvaatimukset täyttävä uimapaikka mahdollisimman edullisesti ja nopeasti. Samoin lautakunta toivoi, että alueen ympäristö siistitään virkistyskäytön mahdollistamiseksi. Ehdotus uimarannasta Maariin oli noussut lautakunnan […]

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 13.6.2023

Asemakaavoitettavilla alueilla käytetään jatkossa Viherkerroin-työkalua Kaupunkikehityslautakunta päätti kokouksessaan ottaa käyttöön Viherkerroin-työkalun Porvoon kaikilla asemakaavoitettavilla alueille. Porvoossa otetaan käyttöön Mika Varpion valtuustoaloitteessaan 22.6.2022 esittämä Viherkerroin-työkalu. Varpion aloitetta käsiteltiin viime syksyn sekä talven aikana ja käsittelyn jälkeen Porvoon kaupunkisuunnittelu tilasi taustaselvityksen Viherkerroin-työkalun käyttöönottamisesta Porvoossa. Viherkertoimen käyttöönoton taustalla on ajatus siitä, että kaupunkivihreä on tärkeää paitsi kaupunkimaisen ympäristön […]

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 23.5.2023

Saaristoavustuksen periaatteet hyväksyttiin Kaupunkikehityslautakunta hyväksyi kokouksessaan kunnallisen saaristoavustuksen avustusperiaatteet, jotka astuvat voimaan 1.6.2023. Porvoon kaupungin kaupunkikehityksen toimiala tukee saaristoalueidensa kehitystä ja yhteisöllisyyttä myöntämällä kunnallisia saaristoavustuksia. Tätä avustusta on mahdollista hakea saariston pysyvän infrastruktuurin parantamiseen sekä muihin hankkeisiin, jotka edistävät saaristossa asumista, sen saavutettavuutta ja kilpailukykyä. Avustusta voivat hakea yksityishenkilöt, rekisteröidyt yhdistykset sekä erilaiset työryhmät. Porvoon […]

Kaavatyöllä mahdollistetaan vihreän siirtymän sekä kiertotalouden toimintoja Kilpilahden ja Kulloon alueella

Kaavahankkeen edistymisestä kerrotaan kaupunkikehityslautakunnassa 23.5.2023. Tavoitteena on täydentää ja tarkentaa kaavaluonnoksen sisältöä vielä kevään 2023 aikana siten, että kaavaluonnos tulisi nähtäville kesäkuussa. Asukkaille ja muille hankkeesta kiinnostuneille järjestetään informaatiotilaisuus 7.6. klo 18.00–20.00 Kulloon sivistyskeskuksessa. Tilaisuudesta kerrotaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa. Asemakaavatyö käynnistyi keväällä 2022 Neste Oyj:n ja Borealis Polymers Oy:n hakemuksesta. Suunnittelualue on työn kuluessa tarkentunut […]