©-DAY: Virtuaalivierailulla Elina Hirvonen
Kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvaohjaaja Elina Hirvonen vierailee virtuaalisesti Porvoon pääkirjastossa tiistaina 6.4. klo 18.
Kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvaohjaaja Elina Hirvonen vierailee virtuaalisesti Porvoon pääkirjastossa tiistaina 6.4. klo 18.
Avustusten hakuaika päättyy keskiviikkona 31.3.2021 kello 15.00.
Perinteeksi muodostuneet Lasten valtiopäivätanssiaset järjestetään tänä vuonna uudella tavalla, kun Porvoon 3.–4.-luokkalaiset osallistuvat tapahtumaan etänä omissa luokkahuoneissaan perjantaina 26. maaliskuuta klo 10.00–10.45. Normaalioloissa yli 600 porvoolaista kolmasluokkalaista kokoontuisi tähän aikaan vuodesta Urheiluhallissa järjestettävään tapahtumaan, jonka esikuvana toimii Porvoon valtiopäivien yhteydessä vuonna 1809 järjestetyt valtiopäivätanssiaiset. Koska tanssiaiset jouduttiin koronapandemian takia perumaan viime keväänä ja toistamiseen jälleen […]
Lavarunoilijat Elsa Tölli ja Juho Kuusi esiintyvät Porvoon kirjaston Facebook Live -kanavalla keskiviikkona 24.3. klo 17.30.
Uuden oppivelvollisuuslain voimaantulon 1.8.2021 myötä oppivelvollisuus päättyy vasta, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän suorittaa toisen asteen tutkinnon (lukiokoulutus tai ammatillinen perustutkinto).
Porvoon kaupunki on päättänyt nostaa kesäaikaan palkattavien koululaisten ja opiskelijoiden määrää 103 nuoresta 153 palkattavaan nuoreen.
Aleksanterin sillan eteläpuolella, Porvoonjoen länsipuolella on tehty avanto.
Oletko kiinnostunut vapaaehtoistyöstä ikäihmisten parissa?
Koronatilanteen takia yhteensä 17 kansalaisopiston kurssia on tässä vaiheessa peruutettu kevään 2021 osalta.
Kokonniemen jäähalli avataan jälleen.